Joel Pohjanpalo muistelee Saksan vuosia lämmöllä – ”Minulla ei todennäköisesti olisi vaimoa tällä hetkellä”

Joel Pohjanpalon peräti yhdeksän kauden rupeama Bayer Leverkusenissa tuli päätökseen tänä kesänä, kun hän siirtyi Venezia FC:n riveihin.
Pohjanpalo ei missään vaiheessa pystynyt lyömään itseään läpi Leverkusenin avauskokoonpanon vakionimeksi. Sen sijaan häntä pompoteltiin yhdestä lainapestistä toiseen. Pohjanpalolle jäi kuitenkin lämpimät muistot maasta.
– Olen erittäin kiitollinen siitä ajasta niin jalkapalloilullisesti kuin privaattipuolellakin. Jos en olisi mennyt Saksaan pelaamaan, minulla ei todennäköisesti olisi vaimoa tällä hetkellä! Iso kiitos Leverkusenille ja kaikille seuroille, joissa pelasin. Saksalainen futis teki minusta ammattifutaajan. Sain nimeni eurooppalaisen futiksen kartalle, enkä olisi täällä ilman sitä. Oli hieno kokemus olla lähes kymmenen vuotta Saksassa. Koskaan ei tiedä, menenkö joskus sinne takaisin. Hyvin todennäköisesti tulen asumaan siellä urani jälkeen. Enemmän tai vähemmän voin suositella sitä suomalaisille futaajille. Saksa on huikea paikka! Se fanikulttuuri, joka siellä on, on sellaista mitä ei muualla Keski-Euroopassa ole, Pohjanpalo sanoo Palloliiton verkkosivujen haastattelussa.
Pohjanpalon aika Leverkusenissa alkoi loistavasti, kun hän teki heti debyytissä maalin ja kotidebyytissä syntyi jo hattutemppu. Siitä huolimatta näyttöpaikat jäivät vähiin.
Totta kai loukkaantumiset pilasivat aikaa siellä sun täällä. Oli syyt mitkä tahansa, peliaikaa ei tullut sillä tavalla kuin olisin toivonut. Leverkusenissa peliaika jäi vähäisemmälle. Sinne hommattiin aina isompi nimi. Silloinen urheilutoimenjohtaja lähti aika nopeasti pois, kun tein ensimmäisen pitkän jatkosopimukseni. Uusi urheilutoimenjohtaja tuli tilalle ja hänellä oli oma visionsa, jonka varaan hän halusi rakentaa Leverkusenin. En sopinut siihen suunnitelmaan samalla tavalla kuin edeltäjän suunnitelmaan.
– On monia seikkoja, mutta totta kai pitäisi pelata paremmin. En syytä ketään siitä, että ajoittain peliaika jäi vähäiseksi. Loppujen lopuksi kaikki on aina itsestä kiinni. Jos katson näin ympäripyöreästi, niin numeroiden valossa tehokkuus oli erittäin kohdallaan, Pohjanpalo miettii.
Lähde: Palloliiton verkkosivut
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Djurgården Konferenssiliigan välieriin
- Fredrik Jenseniä viedään rapakon taakse
- Benjamin Källman maalasi taas
- Joel Pohjanpalo jatkoi maaliputkeaan
- Djurgårdenille tappio Konferenssiliigassa
- Rasmus Schüller loukkaantuneena
- Oliver Antman petasi taas kaksi osumaa
- Joel Pohjanpalon hattutemppu kaatoi sarjakärjen
- Adam Ståhl Djurgårdenin sankarina
- Benjamin Källmanin tulikuuma vire jatkuu
- Fredrik Jenseniä viedään rapakon taakse
- Joel Pohjanpalo jatkoi maaliputkeaan
- Benjamin Källman maalasi taas
- Djurgårdenille tappio Konferenssiliigassa
- Djurgården Konferenssiliigan välieriin
- Oliver Antman petasi taas kaksi osumaa
- Adam Ståhl Djurgårdenin sankarina
- Rasmus Schüller loukkaantuneena
- Joel Pohjanpalon hattutemppu kaatoi sarjakärjen