Tänä viikonloppuna futisfaneilla riittää jännättävää – eikä ainoastaan MM-kisojen avausottelun muodossa. Viihde alkaa jo muutamaa tuntia ennen ensimmäistä MM-matsia: sunnuntaina 20. marraskuuta klo 15:00 Huuhkajat kohtaa Norjan Oslossa Ullevaal Stadionilla.

Erityisen mielenkiintoisen Huuhkajien vuoden viimeisestä ottelusta tekee se, että Norja sai houkuteltua joukkueeseen mukaan ykköstähtensä. Pelikentällä tullaan siis sunnuntaina näkemään Manchester Cityn Erling Haaland ja Arsenalin Martin Ødegaard. Suomen ykköstykki Teemu Pukki ei sen sijaan ole mukana ottelussa.

Haalandia moni on kehunut jopa tämän hetken parhaaksi jalkapalloilijaksi, mutta maalitykki ei ole viime aikoina ollut aivan huipputerässä jalkavamman vuoksi. Kuinka mahtaa käydä sunnuntain ottelussa? Nyt on hyvä hetki laittaa analyysit tulille ja alkaa pohtia ottelun potentiaalisimpia vetokohteita. Vetolapun suunnittelussa auttaa Uhmapelaajat, jonka sivuilta löydät veikkausvihjeet myös Norja–Suomi-otteluun.

Mistäkö Norja–Suomi-ottelun sitten näkee? Elisa Viihde Viaplay ja V Sportin kanavat näyttävät Huuhkajien marraskuun harjoitusottelut.

Huuhkajien kokoonpano vierasotteluissa

Huuhkajat julkaisi alustavan kokoonpanonsa tiistaina 8. marraskuuta. Tällöin selvisi, ettei maalitykki Teemu Pukki ole mukana marraskuun vierasotteluissa laisinkaan. Myöskään sunnuntain Norja–Suomi-ottelussa Pukkia ei siis nähdä.

Syynä Huuhkajien ykköspelaajan poissaoloon on yksinkertaisesti Pukin oma toive pitää pieni loma. Pukilla on takanaan pitkä kausi: keväällä hyökkääjä puursi Valioliigassa ja kesällä Kansojen liigassa. Syksyllä urakka jatkui Englannin Mestaruussarjassa, jossa otteluita pelataan todella tiuhaan tahtiin.

Joukkueen lopullinen kokoonpano vahvistui sunnuntaina 13. marraskuuta vain muutamaa päivää ennen Pohjois-Makedoniaa vastaan pelattavaa ottelua. Tällöin ilmoitettiin Glen Kamaran ja Fredrik Jensenin jäävän pois marraskuun vierasotteluista. Uusina pelaajina joukkueeseen nimettiin kaksi keskuspuolustajaa, Karlsuher SC:n Daniel O’Shaugnessy ja Consenzan Sauli Väisänen, sekä yksi laitahyökkääjä, HJK:n Santeri Hostikka.

Ensimmäistä kertaa maajoukkueessa nähdään HSV:n keskikenttäpelaaja Anssi Suhonen ja ensi kaudeksi Ilveksestä HJK:hon siirtyvä laitapuolustaja Tuomas Ollila. Myöskään Huuhkajien syyskuun leirillä olleet Arttu Hoskonen ja Diogo Tomas eivät ole vielä pelanneet yhtäkään maaottelua.

Huuhkajien siivin vedonlyöntiin ja raha-apajille!

Vedonlyönti Norja–Suomi-ottelusta on täydessä vauhdissa, ja nyt onkin hyvä hetki painaa betsit ottelusta sisään. Jos vetokohteiden valinta tuottaa päänvaivaa, kannattaa kuponkinsa suunnittelussa hyödyntää asiantuntijoiden vetovinkit.

Uhmapelaajilta löydät ilmaiset vetovihjeet jalkapalloon ja moniin muihin lajeihin. Ammattitaitoisen tiimin laatimista vetovinkeistä löydät aina paitsi kohdesuosituksen, myös perinpohjaisen analyysin kohteesta. Vinkin luettuasi voitkin lisätä vedon kupongillesi tietäen, että sinulla on hallussasi kaikki olennaisin tieto kohteeseen liittyen.

Vaikka perusteluihin perehdyttyäsi päätyisitkin siihen lopputulokseen, ettet halua hyödyntää vetoehdotusta, voit saada analyysin lukemalla uutta näkökulmaa otteluun. Kenties jopa huomaat jonkin merkittävän yksityiskohdan livahtaneen oman tutkasi ohi!

Uhmapelaajat on tiiviisti Huuhkajien kelkassa – laatien veikkausvihjeet jokaiseen tärkeään matsiin. Löydät Uhmapelaajien vihjeet -sivulta vetovihjeen myös Norja–Suomi-otteluun!

ILMAISET VETOVIHJEET