Leverkusen teki historiaa uskomattoman draaman jälkeen
Bayer Leverkusenin tappiottomien otteluiden putki kasvoi ennätyksellisen pitkäksi, kun se pelasi Eurooppa-liigan välierässä 2-2-tasapelin AS Romaa vastaan.
Tilanne näytti vielä puoli tuntia ennen loppua vaikealta Leverkusenin kannalta, sillä AS Roma johti ottelua 2-0 ja oli tasoittanut yhteismaalit tilanteeksi 2-2.
Leverkusen kavensi tilanteeksi 1-2 kahdeksan minuuttia ennen loppua AS Roman omalla maalilla ja nousi seitsemännellä lisäaikaminuutilla tasoihin. Näin Leverkusen eteni Eurooppa-liigan finaaliin yhteismaalein 4-2. Kyseessä oli Leverkusenin 11 kerta, kun se tekee lisäajalla maalin pelastaen vähintään tasapelin.
Samalla Leverkusenin tappiottomien otteluiden putki venyi 49 ottelun mittaiseksi. Se on Euroopan uusi ennätys. Aiemmin Leverkusen jakoi ennätystä yhdessä Benfican kanssa, joka piti ennätystä hallussaan 59 vuotta.
Leverkusenin kapteeni Lukas Hradecky ei torjunut Eurooppa-liigan ottelussa. Cupin otteluissa tällä kaudella torjuntavastuuta on kantanut Matej Kovar.
LUE MYÖS:
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Saksa astetta parempi – Huuhkajille raakaa oppia
- ”Pohjolan muuri” hyvällä mielellä Saksa-otteluun
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Viljami Sinisalo fiilisteli tuplaa
- Berat Sadik laittoi nappulat naulaan
- Tim Sparv jättää Huuhkajat
- Yksi muutos lisää – Janssonille ensimmäinen kutsu
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Huuhkajien joukkue nimetään keskiviikkona
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Huuhkajien joukkue EM-karsintoihin nimetty
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Nikolai Alho pelasi joukkueelleen pisteen
- Oliver Antman pitkään sivussa
- Interin Jussi Niska tähtää ulkomaille ja Huuhkajiin
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Saksa astetta parempi – Huuhkajille raakaa oppia