Tuomas Ollila kovalla itseluottamuksella Huuhkajiin – ”Kulkee hyvin”
Huuhkajat aloittaa Nations Leaguen ottelut kahdella vieraspelillä, kun se kohtaa ensin Kreikan ja sen jälkeen Englannin. Tuomas Ollila odottaa tulevia otteluita innolla.
Huuhkajat saa heti kovan haasteen Nations Leaguen alkuun, kun edessä on kaksi kovaa vierasottelua. Ollila ei kuitenkaan kovaa alkua hätkähdä.
– Vastassa on kaksi todella kovaa joukkuetta ja molemmat vielä vieraissa. Tulee varmasti hienot ottelut ja kova meininki. Odotan jo innolla, että pääsemme noihin peleihin, Ollila sanoo Palloliiton sivuilla.
Huuhkajille kertyy runsaasti reissukilometrejä tulevina päivinä, mutta Ollila ei näe sitä ongelmana.
– Eihän se tietenkään helppo lähtökohta ole, mutta mielestäni on kiva, että meidän osaltamme ei ole niin isoja paineita. On kiva aloittaa Nations League näin kovilla otteluilla vieraissa, Ollila ennakoi.
Ollila siirtyi talvella Ranskan kakkostasolla pelaavan Paris FC:n riveihin ja on alkukauden aikana vallannut itselleen aloituskokoonpanon paikan.
– Kyllähän se tuo itseluottamusta ja hyvää tunnelmaa, kun seurajoukkueessa kulkee hyvin. Tietenkin tänne on silloin kivampi tulla ja muutenkin on parempi fiilis pelata. Totta kai se sitten heijastuu omaan tekemiseen myös kentällä.
Huuhkajat kohtaa Kreikan Stadio Georgios Karaiskakisilla lauantaina 7. syyskuuta. Englanti isännöi Suomea Lontoossa Wembleyllä tiistaina 10. syyskuuta.
Lähde: Palloliiton verkkosivut
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Saksa astetta parempi – Huuhkajille raakaa oppia
- ”Pohjolan muuri” hyvällä mielellä Saksa-otteluun
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Viljami Sinisalo fiilisteli tuplaa
- Berat Sadik laittoi nappulat naulaan
- Tim Sparv jättää Huuhkajat
- Yksi muutos lisää – Janssonille ensimmäinen kutsu
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Saksa astetta parempi – Huuhkajille raakaa oppia
- Berat Sadik laittoi nappulat naulaan
- Yksi muutos lisää – Janssonille ensimmäinen kutsu
- ”Pohjolan muuri” hyvällä mielellä Saksa-otteluun
- Viljami Sinisalo fiilisteli tuplaa