SF: Markku Kanerva löysi paljon positiivista EM-kisojen siirtymisestä: ”Pystymme skouttamaan vastustajia paremmin”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen A-maajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva kommentoi EM-kisojen siirtymistä ja Huuhkajien tilannetta median väelle keskiviikkona. Rauhallinen ”Rive” löysi paljon positiivisia puolia siitä, että Huuhkajat sai vuoden lisää aikaa valmistautua historialliseen turnaukseen.
– Positiivinen puoli on se, että tässä ehditään valmistautua paremmin. Se antaa mahdollisuuden joillekin pelaajille antaa näyttöjä Huuhkajissa. Vuoden päästä ollaan paljon viisaampia, Kanerva kertoi SuomiFutis -sivuston mukaan Palloliiton järjestämässä etätiedotustilaisuudessa.
– Siirto antaa mahdollisuuden kehittää omaa pelaamista. Lisäksi, riippuen tilanteesta, se antaa joillekin pelaajille mahdollisuuden tunkeutua Huuhkajat-ryhmään. Positiivinen puoli on, että meillä on pidempi valmistautumisaika ja pystymme skouttamaan vastustajia paremmin esimerkiksi Nations Leaguen otteluissa.
Kanervan vihje on ilmeinen: maajoukkueringin ulkopuolelta ehtii vielä mukaan taisteluun paikasta kisakoneeseen. Karsinnoissa pelanneiden pelaajien näytöt ovat kuitenkin vielä tuoreessa muistissa.
– Ilman muuta pelaajat, jotka ovat antaneet karsinnoissa näyttöjä, niin ne näytöt painavat vaakakupissa. Mutta toki myös päivän kunto ratkaisee aika lailla. Plus sitten pelipaikkakohtainen tarve, Kanerva summasi.
SuomiFutiksen artikkeli
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Antmanin päävalmentaja vaihtuu
- Huuhkajien joukkueeseen muutoksia
- Adrian Svanbäck maalin makuun
- Benjamin Källman iski maalin
- Leo Walta jälleen sankarina – nyt kaksi maalia
- Anssi Suhonen avasi maalitilinsä Allsvenskanissa
- Joel Pohjanpalo maalasi Palermolle
- Alankomaat nimitti tähtisikermän Huuhkajia vastaan
- Kaan Kairisen Sparta Prahalle voitto eurokentillä
- Jacob Friis siirtänyt katseet eteenpäin – ”Meillä on pitkät valot päällä”
- Huuhkajien joukkueeseen muutoksia
- Tässä on Huuhkajien joukkue – 26 pelaajan EM-lista nimetty
- Huuhkajat kohtaa Andorran Tampereella
- Alankomaat nimitti tähtisikermän Huuhkajia vastaan
- Benjamin Källman iski maalin
- Joel Pohjanpalo maalasi Palermolle
- Paulus Arajuuri paljasti uutuuskirjassa, mitä pelaajat ajattelivat Markku Kanervasta syksyllä 2017
- Joona Toivion tankkausvalinta: pasta
- Glen Kamara palasi avaukseen
- Ilmari Niskanen: ”Pikkupojan unelma kävi toteen”