Huuhkajilla heikko kenraali – Teemu Pukin paluu positiivinen asia

Huuhkajat viimeisteli kisakuntoaan isännöimällä Olympiastadionilla Viroa. Toivottavasti huono kenraaliharjoitus enteilee hyvää ensi-iltaa, sillä Suomi hävisi ottelun 0-1.
Olympiastadionin lehtereille oli päässyt noin 1250 katsojaa, mutta heidän ilonaiheensakin jäivät siihen, että pääsivät peliin. Muuten Suomen esitys pelissä oli kokonaisuudessaan vaisu.
Ottelun ainoa maali nähtiin noin vajaan tunnin kohdalla, kun Rauno Sappinen teki rankkarista Viron maalin. Rangaistuspotku tuomittiin, kun Pyry Soiri hieman kömpelösti yritti riistää virolaispelaajalta palloa.
Kokonaisuudessaan Suomen esitys jätti paljon toivomisen varaa. Suomi sai aikaiseksi yhden laukauksen maalia kohti ja kuvaavinta ehkä oli se, että Suomi oli lähimpänä maalintekoa, kun Viron oma pelaaja oli ohjata pallon omaan maaliin. Muuten selkeät ja osin puolittaisetkin paikat olivat kortilla.
Tappio oli Suomen kolmas peräkkäinen ja voitottomia otteluita on nyt perätysten kuusi. Jotain positiivistakin kuitenkin ottelusta jäi käteen. Lievästä polvivammasta kärsinyt Joel Pohjanpalo oli avauskokoonpanossa ja Teemu Pukki juoksi reilun tunnin jälkeen kentälle. Nilkkavammasta toipunut Pukki esitteli ajoittain terävyyttään ja osoitti olevansa kunnossa, kun EM-kilpailut alkavat.
Suomella on vielä reilu viikko hioa peliään kuntoon ennen kuin tosikoitokset alkavat. Lauantaina 12.6. vastus on toista luokkaa, kun Huuhkajat kohtaa EM-kisojen avausottelussaan Tanskan Kööpenhaminassa.
Huuhkajien kokoonpano:
Lukas Hradecky, Pyry Soiri (82. Nikolai Alho), Paulus Arajuuri, Joona Toivio (46. Daniel O’Shaughnessy), Leo Väisänen (62. Jere Uronen), Jukka Raitala, Rasmus Schüller (62. Robert Taylor), Glen Kamara, Robin Lod, Marcus Forss (46. Fredrik Jensen), Joel Pohjanpalo (62. Teemu Pukki)
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Oliver Antmanin Rangersille tappio Eurooppa-liigassa
- Viljami Sinisalon Celtic avasi Eurooppa-liigan tasapelillä
- Leo Walta sai kymmenen täyteen
- Marcus Forss iski kahdesti
- Jesse Joroselle jälleen nollapeli
- Adam Ståhl maalasi kahdesti
- Joel Pohjanpalo maalasi kahdesti
- Lukas Hradeckysta ikäviä uutisia
- Lukas Hradeckyn loukkaantumisesta lisätietoa
- Huuhkajat aseeton Puolan vieraana – MM-unelma karkasi
- Tässä on Huuhkajien joukkue – 26 pelaajan EM-lista nimetty
- Paulus Arajuuri paljasti uutuuskirjassa, mitä pelaajat ajattelivat Markku Kanervasta syksyllä 2017
- Ilmari Niskanen teki jatkosopimuksen
- MTV Urheilu: Saku Ylätuvan EM-unelma syttyi eloon: ”Selkeä tavoite on pelata todella vahva kausi”
- Forss ja Hämäläinen vastakkain – Brentford nousi voittoon
- Niklas Moisander ei ole tekemässä paluuta Huuhkajiin
- Niki Mäenpää piti nollan 91 minuuttia – tuloksena silti tappio
- Huuhkajien EM-vastustajat nimenneet joukkueensa – katso pelaajalistat
- Ensimmäinen puoliaika Pietarissa pelattu – Venäjä iski loppuhetkillä johtomaalin
- Hyökkäyspeli Huuhkajien suurin haaste Kazakstania vastaan – ”Tilanteenvaihtopelaaminen on isossa roolissa”