Huuhkajille kirvelevä tappio Venäjää vastaan

Venäjä nappasi pakkovoiton Suomesta avatessaan voittotilinsä 1-0 (1-0)-voitolla. Suomellakin oli ottelussa omat paikkansa, muttei pystynyt niitä hyödyntämään.
Suomi näytti saavan otteluun unelma-alun, kun Suomen korkea prässi toimi ja Jukka Raitala pääsi katkaisemaan Venäjän pelinrakentelun. Raitala keskitti tarkasti Venäjän maalille ja Joel Pohjanpalo puski venäläistoppareiden välistä pallon maaliin. Tilanne tarkistettiin VAR:n avulla ja ikävä kyllä tilanne oli äärimmäisen niukka paitsio.
Suomi ei kuitenkaan hätkähtänyt hylättyä maalia. Venäjä painosti, mutta Suomi iski terävästi vastaan. Pohjanpalo pääsi pariin kertaan puolittaiseen paikkaan, mutta viimeinen ratkaisu jäi hieman uupumaan tai venäläispuolustajat ehtivät väliin.
Venäjä sai luotua muutaman erinomaisen paikan ja lopulta paine tuotti tulosta lisäajalla, kun Aleksei Mirantshuk sai rangaistusalueella jalkansa vapaaksi ja hän laukoi pallon tarkasti yläkulmaan.
Toisella puoliajalla Suomi sai pallollista peliään paljon paremmaksi ja heti alkuminuuteilla Robin Lod vapautti Teemu Pukin puolittaiseen läpiajoon, mutta venäläistoppari sai viime hetkellä jalkansa väliin. Pukki haki muutenkin hanakasti maalia, mutta viimeiset ratkaisut jäivät vajaiksi.
Myös Venäjällä oli omat paikkansa lisätä johtoa, mutta Lukas Hradecky venyi huipputorjuntaan pitäen Suomen mukana pelissä. Markku Kanerva haki lisää hyökkäysvoimaa kentälle ja lopussa Suomi siirtyi neljän pelaajan puolustuslinjaan, mutta sekään ei riittänyt tuomaan Suomea tasoihin.
Tappio ei upottanut Suomen jatkomahdollisuuksia, mutta teki jatkoonpääsyn huomattavasti kinkkisemmäksi. Suomen pelit jatkuvat maanantaina, kun Suomi päättää alkulohkon kohdatessaan Belgian.
Suomen kokoonpano:
Lukas Hradecky, Jukka Raitala (75. Pyry Soiri), Joona Toivio (84. Fredrik Jensen), Paulus Arajuuri, Daniel O’Shaughnessy, Jere Uronen, Robin Lod, Glen Kamara, Rasmus Schüller (67. Joni Kauko), Joel Pohjanpalo, Teemu Pukki (75. Lassi Lappalainen)
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Joel Pohjanpalo missasi rankkarin
- Leo Walta maalasi Ruotsissa
- Onni Valakari tehopäällä MLS:ssä
- Daniel Håkans tehokkaana murskavoitossa
- Tuomas Ollilan Paris FC varmisti nousun
- Joel Pohjanpalon maalisyöttö laiha lohtu
- Djurgårdenille selkeä tappio Chelseaa vastaan
- Viljami Sinisalosta Skotlannin mestari
- Robert Taylor kaupattiin Inter Miamista
- Jyri Nieminen Huuhkajien maalivahtivalmentajaksi
- Joel Pohjanpalo missasi rankkarin
- Djurgårdenille selkeä tappio Chelseaa vastaan
- Onni Valakari tehopäällä MLS:ssä
- Daniel Håkans tehokkaana murskavoitossa
- Leo Walta maalasi Ruotsissa
- Tuomas Ollilan Paris FC varmisti nousun
- Joel Pohjanpalon maalisyöttö laiha lohtu
- Robert Taylor kaupattiin Inter Miamista
- Viljami Sinisalosta Skotlannin mestari
- Jyri Nieminen Huuhkajien maalivahtivalmentajaksi