Teemu Pukin ja Norwichin paluu Valioliigaan ei ollut ihan toivottu, kun joukkue kärsi lauantaina selvän 0-3-tappion Liverpoolille.

Liverpool osoitti Carrow Roadilla olevansa jälleen valmis taistelemaan mestaruudesta ja oli etenkin toisella jaksolla selvästi isäntiään edellä.

Pukki pelasi lauantaina avauksessa ja otettiin vaihtoon 76. minuutilla.

– Ensimmäinen puoliaika oli minusta suhteellisen hyvä, pääsin hyvin mukaan peliin. Yksi paikka oli, mutta ajauduin siinä aika pieneen kulmaan. Toisella jaksolla en paljon sitten enää palloon koskenut, Pukki kertasi V Sportin haastattelussa.