Jukka Raitala päättää maajoukkueuransa
Urallaan yhteensä 64 A-maaottelua pelannut Jukka Raitala on päättänyt lopettaa maajoukkueuransa. Palloliitto tiedottaa lopettamispäätöksestä verkkosivuillaan.
Ennen läpimurtoaan A-maajoukkueeseen Raitala edusti Suomen eri poikamaajoukkueita vuosien ajan, kuuluen muun muassa Pikkuhuuhkajien avainpelaajiin vuonna 2009 pelatuissa alle 21-vuotiaiden EM-kisoissa. Myös debyytti A-maajoukkueessa tuli aiemmin samana vuonna harjoitusottelussa Japania vastaan.
Toista A-maaotteluaan “Jugi” sai vielä odotella vuoteen 2011 asti, mutta sen jälkeen molemmilla laidoilla viihtyneestä puolustajasta tuli vuosien ajaksi osa Huuhkajien alakerran vakiokalustoa. Kokenut ja varmaotteinen Keravan Pallo -75:n kasvatti oli yksi päävalmentaja Markku Kanervan avauskokoonpanon vakionimiä sekä historiallisen EM-kisapaikan tuoneissa karsinnoissa 2019 että itse EM-kisoissa vuonna 2021. Viimeiset yhteensä 64 A-maaottelustaan Raitala pelasi menneenä syksynä päättyneissä MM-karsinnoissa.
Seurajoukkueurallaan Raitala debytoi Veikkausliigassa HJK:n paidassa vuonna 2007. Vahvat otteet erityisesti kesän 2009 EM-kisoissa poikivat unelmasiirron Saksan Bundesliigassa pelanneeseen 1899 Hoffenheimiin saman vuoden syksyllä. Raitalan kansainvälisestä seurajoukkueurasta sukeutui komea ja monipuolinen, vaikka pelit Bundesliigassa jäivät lopulta vain pariin: myöhemmällä urallaan Euroopassa Raitala pelasi sekä Espanjan, Hollannin, Tanskan ja Norjan pääsarjoissa että Saksan 2. Bundesliigassa.
Kaudella 2017 “Jugi” siirtyi Pohjois-Amerikkaan ja MLS-liigaan, jossa hän pelasi Columbuksessa, Montrealissa ja Minnesotassa neljän vuoden ajan ennen keväällä koittanutta paluuta kotimaahan ja HJK:n paitaan. Tällä kaudella puolustaja onkin taas esittänyt tutun vahvoja otteita sekä Veikkausliigan mestaruustaistossa että Eurooppa-liigassa.
Lähde: Palloliiton verkkosivut
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Daniel Håkans sivuun, Oiva Jukkola tilalle
- Valko-Venäjä -ottelu neutraalille areenalle – fanit eivät tykänneet
- Huuhkajamaalivahdit tositoimissa – kolme eri sarjaa
- Matti Peltola ja Onni Valakari maalien makuun
- Lukas Hradecky palasi – piti heti nollan!
- Kova debyytti Huuhkaja-topparille!
- Huuhkajat täydentyi – Jaakko Oksanen kutsuttiin mukaan
- Jacob Friis SuomiFutikselle – ”Toivottavasti voimme kehittyä”
- Joel Pohjanpalo YLEn haastattelussa: ”Nelikko on tasokas”
- Joel Pohjanpalo YLEn haastattelussa: ”Nelikko on tasokas”
- Kova debyytti Huuhkaja-topparille!
- Huuhkajat täydentyi – Jaakko Oksanen kutsuttiin mukaan
- Huuhkajien kohteena Uusi-Seelanti – Jacob Friis julkaisi joukkueensa
- Lukas Hradecky palasi – piti heti nollan!
- Jacob Friis SuomiFutikselle – ”Toivottavasti voimme kehittyä”
- Valko-Venäjä -ottelu neutraalille areenalle – fanit eivät tykänneet
- Daniel Håkans sivuun, Oiva Jukkola tilalle
- Huuhkajamaalivahdit tositoimissa – kolme eri sarjaa
- Ville Koski kokoonpanossa – debyytti jäi vielä tekemättä