Huuhkajilla iso ottelu Belfastissa – ”Emme halua antaa kolmen pisteen etua”

Vaikka EM-karsinnat ovat vasta alussa, niin Huuhkajilla on jo iso ottelu kohdatessaan vieraskentällä Pohjois-Irlannin.
Suomi aloitti EM-karsintataipaleensa 1-3-tappiolla Tanskan vieraana. Tappio oli ennakko-odotuksiin nähden aavistettavissa, mutta tappion välttäminen olisi tehnyt mannaa Suomen kisahaaveille. Tappio tiesi samalla sitä, että Pohjois-Irlannista on saatava mukaan tuliaisia – vähintään piste, mieluummin kolme. Sen tiedostaa myös päävalmentaja Markku Kanerva.
– Ensimmäinen matsi oli lähtökohtaisesti lohkon vaikein – ennakkosuosikki vieraissa. Se ei olisi muuttanut asetelmia tähän peliin, jos olisimme saaneet pisteen Tanskasta. Lähdemme aina hakemaan maksimia. Nyt vastassa on yksi päävastustajistamme emmekä tietenkään halua antaa kolmen pisteen etua heille. Tämä on tärkeä matsi myös henkisesti. Haluamme karsinnoille sellaisen alun, josta on hyvä jatkaa. Pelaajilla on hirveät näytönhalut, Kanerva toteaa Palloliiton verkkosivuilla.
Pohjois-Irlanti pelaa perinteistä ”brittifutista”, jossa pelaajat ovat fyysisiä ja pelitapa suoraviivaista.
– Se on fyysinen joukkue ja kotikentällä heidän taisteluasenteensa on korkealla. Kaksinkamppailupelaaminen tulee korostumaan. He pyrkivät luomaan vastustajalle painetta. Tulee vähän pidempää palloa ja aikaisia keskityksiä. Kyllä sieltä taitoa löytyy kanssa, jos heille antaa tilaa, varoittaa Kanerva.
Tanskaa vastaan vastustaja rankaisi Suomen puolustuksen nukahduksista ja, vaikka hyökkäyspelaaminen oli varsinkin alun jälkeen suhteellisen vähäistä, oli siellä hyviä aihioita ja paremmilla viimeisillä ratkaisuilla huippupaikkoja olisi voinut olla enemmän.
– Puolustimme rohkeasti eteenpäin, mutta oli tilanteita, joissa puolustimme vähän heikommin. Meillä oli aihioita, joista olisi voinut saada vielä parempia maalintekotilanteita aikaan. Yksi teema, joka oli Tanska-pelissä ja tulee olemaan myös tulevassa pelissä, on keskikenttäpelaajien tekemien syvyysjuoksujen seuraaminen. Se toimi pääosin hyvin Tanskaa vastaan ja sen pitää toimia myös Pohjois-Irlantia vastaan, Kanerva korostaa.
Huuhkajat kohtaa Pohjois-Irlannin Windsor Parkilla sunnuntaina Suomen aikaa kello 21.45. Yle TV2 näyttää ottelun suorana lähetyksenä.
Lähde: Palloliiton verkkosivut
- Robert Taylor ja Teemu Pukki maalinteossa
- Oliver Antman pitkään sivussa
- Lukas Hradecky torjui Leverkusenille pisteen kärkiottelussa
- Joel Pohjanpalo laukoi Venezia FC:n sarjakärkeen
- Joel Pohjanpalo teki jatkosopimuksen
- Oliver Antman loukkaantui pahasti – myös Ilmari Niskaselle taukoa
- Huuhkajille kirvelevä kotitappio
- Kaan Kairinen odottaa Olympiastadionin tunnelmaa – ”Siitä tulee hieno ilta”
- Daniel Håkans ei pelaa Tanskaa vastaan
- Juhlaotteluaan pelannut Rasmus Schüller hehkutti voittoa – ”Tosi vaikea paikka”
- Huippuseurat Glen Kamaran kintereillä
- Huuhkajat-huuma yltyy – syyskuun Tanska-ottelu jo loppuunvarattu
- Niko Hämäläinen jättää QPR:n
- Huuhkajien kaksikolle jatkosopimukset Ruotsiin
- FC Lahden laitapakki matkalla Huuhkajiin? – ”Jonain päivänä voi olla mahdollisuudet”
- Teemu Pukki siirtyy MLS:ään
- Nyt on kova! Huuhkajien ikämiesjoukkueessa nostalgian magiikkaa – nimi saa hymyn huulille
- Jesse Joronen ja Joel Pohjanpalo jättävät Huuhkajat
- Venezian kausi päättyi pettymykseen