Huuhkajille nihkeä voitto San Marinosta
Huuhkajat päätti EM-karsinnat varsin nihkeään 2-1-voittoon San Marinosta. Suomen molemmista maaleista vastasi Pyry Soiri.
Pirteä Pohjois-Irlanti-ottelu oli muisto vain, kun Huuhkajat iski myllätyllä kokoonpanolla piskuisen San Marinon kimppuun. Avausjaksolla Huuhkajat jäi vaisuksi eikä pystynyt juuri vaarapaikkoja luomaan hallinnasta huolimatta.
Toiselle puoliajalle Suomi sai hyvän alun, kun viiden minuutin jälkeen Pyry Soiri pääsi maalin edestä siirtämään flipperipallon verkkoon. Kahdeksan minuuttia myöhemmin hän pääsi viimeistelemään illan toisensa, kun Tomas Galvez teki esityön.
Hetki ehdittiin juhlia jo kolmatta maalia, mutta Teemu Pukin osuma hylättiin paitsiona. Ottelun lopun Huuhkajat hakkasi päätä seinään ja ottelun huipensi Richard Jensenin huolimaton liukutaklaus omalla rangaistusalueella lisäajalla. Tuomitusta rankkarista Filippo Berardi sijoitti kavennusmaalin.
Samalla San Marino teki ensimmäistä kertaa historiansa aikana maalin kolmessa peräkkäisessä ottelussa. Sanmarinolaiset juhlivatkin päätösvihellyksen jälkeen maalia kuin voittoa samalla, kun Huuhkajien pelaajat kävivät kiittämässä otteluun matkustaneita faneja.
Suomi sijoittui lohkossa lopulta kolmanneksi nousten Kazakstanin ohi sarjataulukossa. Tanska ja Slovenia etenivät lohkosta jatkoon.
Huuhkajilla on vielä oljenkorsi EM-jatkokarsinnoissa, jotka pelataan maaliskuussa. Suomen vastustaja ratkeaa torstaina.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joona Toivio lopettaa uransa
- Onni Valakari jatkaa San Diegossa miljoonasiirrolla
- Lukas Hradecky piti nollat Mestarien liigassa
- Mika Lehkosuo jatkaa Pikkuhuuhkajien päävalmentajana
- Joel Pohjanpalo taas liekeissä
- Naatan Skyttä siivitti Kaiserslauternin voittoon
- Benjamin Källman maalasi jälleen 2. Bundesliigassa
- Sami Hyypiälle Captain’s Ball – Oliver Antman vuoden miespelaaja
- Oliver Antman loukkaantui
- Teemu Pukin jäähyväiset ehdolla Urheilugaalassa