Pikkuhuuhkajat EM-kisoihin!

Pikkuhuuhkajat eteni upeasti EM-kisoihin voittamalla Norjan yhteismaalein 6-3. Norjassa pelattu toinen osaottelu päättyi kotijoukkueen 2-1-voittoon.
Pikkuhuuhkajat oli hankkinut jo hyvän 5-1-johtoaseman Tampereella pelatussa avausosassa. Kotijoukkue lähti otteluun odotetun aggressiivisesti, mutta Lucas Bergström piti torjunnoillaan Suomen maalin koskemattomana.
Toisen puoliajan alussa Suomi otti hallintaa itselleen ja se tuotti tulosta, kun kymmenen minuuttia oli pelattu. Lyhyen kulman jälkeen Casper Terho pääsi lataamaan pallon sisään.
Pikkuhuuhkajien osakkeet nousivat entisestään, kun Norjan Seedy Jatta sai punaisen kortin. Norja sai loppukirinsä aikana viimeisellä kympillä vielä kaksi lohdutusmaalia ottaen voiton, mutta Suomen kisapaikka ei ollut missään vaiheessa uhattuna.
EM-kisapaikka on Suomelle historian toinen. Edellisen kerran Pikkuhuuhkajat nähtiin EM-kisoissa vuonna 2009.
EM-kisat pelataan Slovakiassa 11.-28.2025.
EM-lopputurnauksen lohkoarvonta suoritetaan 3. joulukuuta. Suomen lisäksi EM-lopputurnauksessa pelaavat Tanska, Englanti, Ranska, Saksa, Italia, Hollanti, Puola, Portugali, Romania, Slovakia, Slovenia, Espanja, Ukraina, Tshekki ja Georgia.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Huuhkajat Liettuan vieraana maanantaina – ”Kaikki pelit vaikeita”
- Rasmus Schüller sivuun Huuhkajista
- Huuhkajille nihkeä voitto Maltasta
- Huuhkajilla ei varaa kompastua Jacob Friisin valmentajadebyytissä
- Huuhkajien kapteenisto valittu
- Rasmus Schüller haluaa Huuhkajat uuteen liitoon – ”Voitot, raikkaus ja jalkapallobuumi”
- Oliver Antman syötti jälleen maalin
- Onni Valakarille avausmaali MLS:ssä
- Benjamin Källman iski kahdesti Puolan liigassa
- Djurgården jatkoon Konferenssiliigassa
- Huuhkajien kapteenisto valittu
- Onni Valakarille avausmaali MLS:ssä
- Huuhkajilla ei varaa kompastua Jacob Friisin valmentajadebyytissä
- Oliver Antman syötti jälleen maalin
- Rasmus Schüller haluaa Huuhkajat uuteen liitoon – ”Voitot, raikkaus ja jalkapallobuumi”
- Huuhkajille nihkeä voitto Maltasta
- Huuhkajat Liettuan vieraana maanantaina – ”Kaikki pelit vaikeita”
- Jacob Friis nimitti ensimmäisen Huuhkaja-ryhmänsä
- Benjamin Källman iski kahdesti Puolan liigassa
- Rasmus Schüller sivuun Huuhkajista