Huuhkajilla pakkovoiton paikka Puolaa vastaan

Huuhkajat jatkaa MM-karsintojaan kohtaamalla tiistai-iltana Olympiastadionilla Puolan. Huuhkajille kelpaa ainoastaan voitto.
Huuhkajat on aloittanut MM-karsinnat voitolla, tasapelillä ja tappiolla. Seuraavaksi se saa vastaansa lohkon kärkipaikalla olevan Puolan. Puola on voittanut aiemmissa otteluissaan Malta ja Liettuan.
Suomelle lähtökohdat ovat sikäli selkeät, että lauantaisen Hollanti-tappion jälkeen Suomi tarvitsee käytännössä voiton pitääkseen MM-haaveensa elossa ja taistellakseen lohkon kakkospaikasta. Lähtötilanne otteluun on Suomen kannalta otollinen, sillä Puolan joukkueessa on kuohunut viime aikoina ja muun muassa tähtihyökkääjä Robert Lewandowski ei ole mukana.
– Puola on vahva joukkue ja haaste meille. Toivottavasti voimme ottaa Hollanti-ottelun hyvät asiat mukaamme seuraavaan peliin ja esiinnymme tarpeeksi hyvin voittaaksemme. Se on tietenkin tavoitteemme, päävalmentaja Jacob Friis totesi Palloliiton verkkosivujen mukaan.
Ottelulla on suuri merkitys Huuhkajien MM-karsinnoille, sillä voitto petaisi Suomelle hyvät mahdollisuudet taistella lohkon kakkospaikasta. Tappion myötä MM-kisaunelman voisi puolestaan jo käytännössä jälleen haudata ja siirtää katseita tulevaisuuteen.
– Tavoittelemme ensimmäistä sijaa, mutta meidän on oltava realistisia. Kohtasimme toissa päivänä mahdollisen lohkovoittajan. Haluamme päästä MM-kisoihin. Nyt on kyse siitä, miten saavutamme sen tavoitteen. Keskitymme aina seuraavaan peliin. Kaikista peleistä on tarjolla kolme pistettä, mutta Puola on tietysti yksi suosikeista lohkon kakkossijalle. Jos haluamme jatkokarsintoihin, meidän on voitettava heidät, Friis totesi.
Suomi ja Puola iskevät yhteen Olympiastadionilla kello 21.45 alkaen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Arttu Hoskosta viedään Englantiin
- Suurseurat Oliver Antmanin perässä
- Robin Lod siivitti Minnesotan cupiin välieriin
- Suurseura Glen Kamaran kintereillä
- Leo Walta nosti maalimääränsä seitsemään
- Onni Valakari loisti MLS:ssä
- Jesse Jorosta viedään nyt Serie A:han
- Huuhkajat kohtaa Andorran Tampereella
- Casper Terho vaihtaa seuraa
- Rasmus Schüller palasi pelikentille
- Suurseurat Oliver Antmanin perässä
- Suurseura Glen Kamaran kintereillä
- Huuhkajien uusi pelipaita julkaistu
- Teemu Selänne voitti Stanley Cupin – Jari Litmanen alkoi itkeä
- Martti Kuusela palkittiin Captain’s Ballilla
- Huuhkajavahti mukana HIFK:n pelastustalkoissa
- Anssi Suhosen HSV:lle kirvelevä pettymys – suora nousu haihtui lisäajalla
- Glen Kamaraa viedään uuteen osoitteeseen
- Arttu Hoskosta viedään Englantiin
- Jesse Jorosta viedään nyt Serie A:han