Ilmari Niskanen uskoo EM-kisapaikkaan
Kuva: Juha Tamminen
Veikkausliigassa hienosti kautensa aloittanut Ilmari Niskanen tähtää vahvasti Huuhkajiin ja ensi kesän EM-lopputurnaukseen. Niskanen kertoi tavoitteistaan Suplan uusimmassa Veikkausliiga-podcastissa.
– Pikkupojasta lähtien iso haave ja tavoite on ollut laittaa joku päivä Suomen A-maajoukkueen paita päälle. Nyt, kun kuuli, kuinka lähellä se tavoite oli, niin tuntuihan se valtavan hienolta, Niskanen sanoi.
– Tiesi, että on tehnyt paljon asioita oikein, kun maajoukkueeseen pääsy vaatii paljon onnistumisia. Meilläkin on tällä hetkellä niin hyvä maajoukkue, että pitää olla tosi hyvä pelaaja, että sinne pääsee.
Markku Kanerva on kertonut, että Niskanen olisi ollut todennäköisesti mukana maaliskuulle sovituissa maaotteluissa. Ne kuitenkin siirrettiin, tunnetuista syistä. Pontta tieto kuitenkin Niskasella antoi.
– Ehdottomasti minulla on tavoitteena olla vuoden päästä kisajoukkueessa mukana. Tiedän, että se vaatii älyttömän määrän töitä ja hirveästi onnistumisia tällä ja ensi kaudella, Niskanen sanoi Veikkausliiga-podcastissa.
– Se on täysin realismia ja tiedän minulla olevan sinne täydet mahdollisuudet, kunhan onnistun. Enkä näe miksen onnistuisi, sillä vireystila ja itseluottamus ovat sen verran hyvällä tasolla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ryan Mahuta kertoi SuomiFutikselle: ”En odottanut näin paljon minuutteja”
- ”Dillun” matka jatkuu – onko suuntana Portugali?
- Huuhkaja-legendalle tasavuosia
- Arttu Hoskonen sivussa loppukauden
- Huuhkajatulokkaalle jatkosopimus
- Kolme ykkösvahtia, kolme voittoa
- Saksassa hiljaisempaa – Huuhkajille kuitenkin vastuuta
- Ex-Huuhkajat maalinteossa
- Huuhkajiin noussut Doni Arifi – ”Saksa on futismaa”
- Kasper Paananen edustaa Huuhkajia Veikkausliigassa
- Huuhkajat voitti Uuden-Seelannin turnauksen
- Saksassa hiljaisempaa – Huuhkajille kuitenkin vastuuta
- Huuhkajien ranking nousi
- Ex-Huuhkajat maalinteossa
- Kolme ykkösvahtia, kolme voittoa
- Huuhkajatulokkaalle jatkosopimus
- Jacob Friis kehui leirin antia
- Huuhkaja-legendalle tasavuosia
- ”Dillun” matka jatkuu – onko suuntana Portugali?
- Arttu Hoskonen sivussa loppukauden