Huuhkajat kohtaa valmistavan EM-leirinsä ensimmäinen osion päätteeksi lauantaina 29.5. vieraskentällä Ruotsin.

Ottelun luonne on sikäli selkeä Huuhkajien kannalta, että mukana viikon leirillä on ollut vielä tukku pelaajia, joiden paikka EM-lopputurnausryhmässä on iso kysymysmerkki. Ottelussa tullaan varmasti näkemään runsaasti viimeisiä kokeiluja – puolin ja toisin – ennen lopullisen 26 pelaajan ryhmän ilmoittamista ensi viikon alussa.

”Hyvä vastustaja meille”

Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva katsoo Ruotsi-ottelua ennen kaikkea EM-lopputurnaukseen valmistavana kamppailuna, vaikka ykkösmiehistöä Friends Arenalla ei saadakaan jalkeille.

– Kaksi aika hyvin organisoitua joukkuetta vastakkain. Ruotsi on meille hyvä vastustaja ajatellen niitä joukkueita, jotka kohtaamme EM-lopputurnauksen alkulohkossa. Ruotsi on laatujoukkue, jolla riittää vaihtoehtoja. Edessä on kova ja haastava ottelu, Kanerva uskoo.

Ruotsin päävalmentaja Janne Andersson korostaa myös ottelun valmistava merkitystä.

– Kierrätämme aika paljon ja annamme monille pelaajille tilaisuuden näissä kahdessa viimeisessä valmistavassa ottelussa. Nyt olen valinnut avauksen Suomea vastaan ja ensi viikolla [Armeniaa vastaan] se on toisenlainen. Haluamme antaa näyttöpaikkoja, Andersson sanoi lehdistötilaisuudessa.

Arvioidut avauskokoonpanot

Huuhkajien avauskokoonpanoa päävalmentaja Kanerva ei raottanut ottelun kynnyksellä muuten kuin kertomalla, että muutaman pelaajan kuntoa pitää vielä seurata. Varmaa kuitenkin on, että näyttöpaikka aukeaa nyt normaalin ”parhaan XI:n” ulkopuoleltakin tuleville pelaajille.

Ehkä mielenkiintoisin kysymys on Huuhkajien peliryhmitys. Jos Kanerva pitäytyy 3-5-2:ssa – tai 5-3-2:ssa, kuinka halutaan – merkitsee se samalla sitä, että tuo tulee olemaan lähtökohtainen ryhmitys myös lopputurnauksessa. Tämä on myös todennäköisin vaihtoehto. Pelaajavalintojen osalta ollaan pitkälti arvailujen varassa, mutta ihme ei olisi, jos kentällä avauksessa olisi jopa lähes kokonaan ns. haastajaryhmä.

Ruotsi sen sijaan julkaisi avauskokoonpanonsa jo ottelua edeltävän päivänä. Huuhkajien tavoin joukkueen leiriltä puuttuu vielä tässä vaiheessa lopullisessa kisajoukkueessa kaikella todennäköisyydellä olevia pelaajia.

Ruotsin avaus: Robin Olsen – Emil Krafth, Marcus Danielson, Joakim Nilsson, Pierre Bengtsson – Viktor Claesson, Sebastian Larsson, Mattias Svanberg, Emil Forsberg – Marcus Berg, Robin Quaison

Pukki poissa, Zlatan poissa

Huuhkajien riveistä on leirityksen tässä vaiheessa sivussa vielä useampi pelaaja etunenässä Robin Lod, Jukka Raitala, Joona Toivio, Robert Taylor ja Marcus Forss. Myös nilkkavammasta edelleen toipuva Teemu Pukki jättää Ruotsi-ottelun väliin. Niin ikään Tim Sparvin pelaaminen on hiukan epävarmaa.

Ruotsin osalta suurin nimi sivussa on Zlatan Ibrahimovic, jolta jää myös EM-lopputurnaus väliin loukkaantumisen takia. Lisäksi Victor Nilsson Lindelöf, Martin Olsson, Filip Helander ja Pontus Jansson liittyvät joukkueeseen vasta Suomi-ottelun jälkeen.

Kuntopuntari ja edelliset kohtaamiset

Suomen edelliset 5 ottelua:
31.3.2021 Sveitsi – Suomi 3-2 (1-2)
28.3.2021 Ukraina – Suomi 1-1 (0-0) MM-k
24.3.2021 Suomi – Bosnia-Hertsegovina 2-2 (0-0) MM-k
18.11.2020 Wales – Suomi 3-1 (1-0) UNL
15.112020 Bulgaria – Suomi 1-2 (0-2 UNL

Ruotsin edelliset 5 ottelua:
31.3.2021 Ruotsi – Viro 1-0 (1-0)
28.3.2021 Kosovo – Ruotsi 0-3 (0-2) MM-k
25.3.2021 Ruotsi – Georgia 1-0 (1-0( MM-k
17.11.2020 Ranska – Ruotsi 4-2 (2-1) UNL
14.11.2020 Ruotsi – Kroatia 2-1 (2-0) UNL

Ruotsi ja Suomi ovat historian saatossa kohdanneet A-maaottelutasolla 90 kertaa ennen lauantaita. Ruotsi on voittanut otteluista peräti 68, 11 kertaa on päädytty tasapeliin ja samoin 11 kertaa Suomi on ollut vahvempi.

Mistä peli näkyy?

Ottelu Friends Arenalla Solnassa alkaa lauantaina 29.5. kello 18.00 eli 19.00 Suomen aikaa.

Ottelua voi seurata suorana lähetyksenä Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalvelun tai V sport jalkapallo -kanavan kautta. Viaplayn kautta ottelua voivat katsoa myös he, joilla ei ole voimassa olevaa tilausta. Katselu vaatii kuitenkin rekisteröitymisen palveluun.