Näin Huuhkajille kerrottiin valinnoista – ”Hyvin tunteellistahan se oli”
Huuhkajien kisajoukkue julkistettiin virallisesti tiistaina, mutta pelaajille valinnat kerrottiin jo maanantaina.
– Meillä oli aamulla treenit ja sen jälkeen oli vapaa-aikaa, jonka jälkeen tulimme hotellille ja söimme. Sen jälkeen oli palaveri ja siellä joukkue julkaistiin, Thomas Lam kertoi maanantaipäivän kulusta keskiviikon lehdistötilaisuudessa.
A-maajoukkueen mediapäällikkö Timo Walden täsmensi vielä, että kisajoukkueesta ulos jääville pelaajille kerrottiin asiasta ennen kuin koko joukkue ilmoitettiin muille pelaajille.
– Päävalmentaja ja valmennus olivat käyneet tilanteen läpi niiden pelaajien kanssa, jotka lähtivät ennen Thomasin mainitsemaa palaveria. Mitään reality-show’ta se ei ollut. Tilanne oli tiedossa siinä vaiheessa, mutta siinä oli muulla joukkueella mahdollisuus hyvästellä pelaajat. Hyvin tunteellistahan se oli puolin ja toisin, Walden avasi tilannetta.
Lam tiedostaa, etteivät päätökset varmasti olleet helppoja taustoille eikä pelaajille.
– Se oli varmaan aika vaikea päivä joukkueelle ja taustoille, kun isot päätökset piti tehdä. Ei ollut kivaa, jos jäi ryhmän ulkopuolelle.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ville Koski hurmasi jälleen
- Palermon nousuhaaveille iso kolaus
- Daniel Håkans taas mestari
- Benjamin Källmanille kamala pettymys
- Viljami Sinisalo Skotlannin mestariksi
- Tony Miettiselle pokaali
- Ville Koskea suitsutettiin Espanjassa
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen urakka alkaa sunnuntaina
- Viljami Sinisalo yhä kiinni mestaruudessa
- Ville Koski avauksessa – Barcelona kaatui
- Ville Koskea suitsutettiin Espanjassa
- Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen urakka alkaa sunnuntaina
- Pohjanpalon ja Jorosen vastustaja selvisi
- Nikolai Alholle valtava voitto
- Naamo menetetty mies
- Ville Koski avauksessa – Barcelona kaatui
- Ville Koski hurmasi jälleen
- Viljami Sinisalo yhä kiinni mestaruudessa
- Benjamin Källmanille kamala pettymys
- Jaakko Oksanen näki punaista