Etelä-Suomen AVIn päätös rajoittaa vahvasti Huuhkajien lipunmyyntiä

Etelä-Suomen aluehallintoviraston torstainen päätös vaikuttaa merkittävästi Huuhkajien syyskuun Wales- ja Kazakstan -ottelutapahtumiin.
Päätöksen takia Palloliitto ei voi avata yksittäisten lippujen myyntiä Kazakstan-otteluun. Wales-otteluun saattaa vapautua myöhemmin myyntiin pieni erä lippuja.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto tiedotti torstaina uusista koronarajoituksista, jotka astuvat voimaan 20. elokuuta. Päätöksen mukaan pääkaupunkiseudulla voi järjestää ulkotiloissa tapahtumia, joissa rajatulla alueella on korkeintaan 50 henkilöä.
Palloliitolle kuten monelle muullekin toimijalle Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös tuli yllättäen.
– Ottelujärjestelyt olivat täydessä vauhdissa siten, että voisimme ottaa Olympiastadionille terveysturvallisesti kannattajia nauttimaan yhdessä jalkapallojuhlasta, kuten viime syksynä Nations Leaguen otteluissa. Myös Viro-ottelussa kesäkuussa järjestelyt sujuivat ongelmitta, eikä tartuntaketjuja tullut.
– Avin päätös tuli yllättäen ja olemme todella pahoillamme, että suomalainen jalkapalloperhe ei pääse näitä otteluita seuraamaan, Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande sanoo Palloliiton verkkosivuilla.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Joel Pohjanpalo missasi rankkarin
- Leo Walta maalasi Ruotsissa
- Onni Valakari tehopäällä MLS:ssä
- Daniel Håkans tehokkaana murskavoitossa
- Tuomas Ollilan Paris FC varmisti nousun
- Joel Pohjanpalon maalisyöttö laiha lohtu
- Djurgårdenille selkeä tappio Chelseaa vastaan
- Viljami Sinisalosta Skotlannin mestari
- Robert Taylor kaupattiin Inter Miamista
- Jyri Nieminen Huuhkajien maalivahtivalmentajaksi
- Joel Pohjanpalo missasi rankkarin
- Djurgårdenille selkeä tappio Chelseaa vastaan
- Onni Valakari tehopäällä MLS:ssä
- Daniel Håkans tehokkaana murskavoitossa
- Leo Walta maalasi Ruotsissa
- Tuomas Ollilan Paris FC varmisti nousun
- Joel Pohjanpalon maalisyöttö laiha lohtu
- Robert Taylor kaupattiin Inter Miamista
- Viljami Sinisalosta Skotlannin mestari
- Jyri Nieminen Huuhkajien maalivahtivalmentajaksi