Fredrik Jensen iloinen voitosta – ”Hyvin me hoidettiin”

Vain maali jäi puuttumaan Fredrik Jensenin tiistaisesta iltapuhteesta Nur-Sultanissa, mutta hän epäonnistui avopaikasta. Siitäkin huolimatta Huuhkajat pystyi hakemaan Kazakstanista 2-0-voiton.
Suomella oli otteluun lähdettäessä paineet, sillä ottelu oli voitettava ja vastassa oli selvästi ennakkoon heikompi, mutta silti hankalaksi tiedetty, vastustaja. Ensimmäiset puoli tuntia olivatkin vielä tahmeita, mutta sen jälkeen lähti rullaamaan. Teemu Pukin maaleilla Suomi otti lähes rutiininomaisesti 2-0-voiton. Samalla Pukki nousi A-maajoukkueen kaikkien aikojen parhaaksi maalintekijäksi.
– Totta kai tiesivät, että aika lailla pakkovoitto ja hyvin me hoidettiin. Emme antaneet niille paljon paikkoja, ja olisimme itsekin, ja minäkin, voineet tehdä enemmän maaleja. Totta kai olemme erittäin tyytyväisiä, että saimme kolme pistettä. Totta kai tosi iloinen myös Temen puolesta, Jensen totesi Huuhkajien Twitter-tilin videohaastattelussa.
Jensen tuli kentälle reilun puolen tunnin pelin jälkeen, kun Joel Pohjanpalo sai kasvovamman. Loppuhetken missattua läpiajoa lukuun ottamatta Jensen oli vahvalla pelipäällä.
– Kyllä se ihan hyvin sujui. On aina vaikea tulla kentälle siinä ensimmäisellä puoliajalla. Olin valmis tulemaan kentälle, mutta ikävä, että Jolle vähän loukkaantui siinä ja toivottavasti hänellä on kaikki hyvin. Ihan hyvin peli kulki, mutta totta kai oli tärkeä saada ne kolme pistettä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Joel Pohjanpalo missasi rankkarin
- Leo Walta maalasi Ruotsissa
- Onni Valakari tehopäällä MLS:ssä
- Daniel Håkans tehokkaana murskavoitossa
- Tuomas Ollilan Paris FC varmisti nousun
- Joel Pohjanpalon maalisyöttö laiha lohtu
- Djurgårdenille selkeä tappio Chelseaa vastaan
- Viljami Sinisalosta Skotlannin mestari
- Robert Taylor kaupattiin Inter Miamista
- Jyri Nieminen Huuhkajien maalivahtivalmentajaksi
- Joel Pohjanpalo missasi rankkarin
- Djurgårdenille selkeä tappio Chelseaa vastaan
- Onni Valakari tehopäällä MLS:ssä
- Daniel Håkans tehokkaana murskavoitossa
- Leo Walta maalasi Ruotsissa
- Tuomas Ollilan Paris FC varmisti nousun
- Joel Pohjanpalon maalisyöttö laiha lohtu
- Robert Taylor kaupattiin Inter Miamista
- Viljami Sinisalosta Skotlannin mestari
- Jyri Nieminen Huuhkajien maalivahtivalmentajaksi