Huuhkajilla kohtalonottelu maanantaina – ”Tiedämme lohkon tilanteen”

Huuhkajat päättää Nations Leaguen kohdatessaan maanantaina vieraskentällä Montenegron. Huuhkajilla on isot panokset ottelussa.
Lohkovoitto on Huuhkajilta jo karannut, mutta voitto toisi Suomelle kakkospaikan, josta olisi merkittävää hyötyä jatkoa ajatellen. Kakkospaikalta on mahdollisuus edetä vielä jatkokarsintoihin, mikäli joku lohkovoittajista etenee suoraan kisoihin EM-karsintojen kautta. Lisäksi kakkospaikka voi tuoda Suomelle paremman arvontakorin tuleviin EM-karsintoihin.
Tappio olisi Suomelle sen sijaan mahdollisesti kohtalokas ja pudottaisi sen C-divisioonaan. Se vaatii kuitenkin sen, että Romania ottaa pisteitä ilman panosta pelaavalta Bosnialta.
– Tiedämme tosi tarkkaan lohkon tilanteen. Voittamalla olemme lohkokakkosia. Kokonaiskisassa olisi sitten aika lähellä, että olisimme paras lohkokakkonen. Voitolla on totta kai iso merkitys, Huuhkajien apuvalmentaja Mika Nurmela spekuloi Suomen sunnuntaisessa lehdistötilaisuudessa.
Huuhkajat pelasi vaihtelevan ottelun kotikentällään Romaniaa vastaan, kun joukkueet päätyivät 1-1-tasapeliin. Suomella oli ottelussa omat paikkansa voittaa ottelu, mutta toisaalta niin oli myös Romanialla.
Suomi voitti Montenegron kesällä Helsingissä, mutta maanantaina kohdataan vieraskentällä, joka on monin verroin haastavampi. Lisäksi Huuhkajien keskikentältä puuttuu Rasmus Schüller, joka on toiminut liimana joukkueen puolustuksen ja hyökkäyksen välissä. Lucas Lingman noussee avauskokoonpanoon, sillä hän esiintyi vakuuttavasti tultuaan kentälle Romaniaa vastaan. Myös Kaan Kairinen saatetaan nähdä avauksessa, sillä Onni Valakarin puolustuspelaaminen jätti toivomisen varaa Romania-pelissä ja Suomi tarvitsee entistä enemmän rytmittäviä keskikenttäpelaajia, sillä ajoittain Romaniaa vastaan Suomen pallollinen pelaaminen jäi heikolle tasolle.
Vahvan sisääntulon Romaniaa vastaan tehnyt Benjamin Källman saattaa nousta hyvänä vastaiskupelaajana avaukseen korvaten Fredrik Jensenin. Toisaalta myös Joel Pohjanpalo kärkkyy nälkäisenä avauksen paikkaa. Teemu Pukki myönsi Romania-pelin jälkeen, että kintereissä on painanut, joten ei olisi mahdotonta, että Pohjanpalo ja Källman aloittaisivat ottelun ja Pukki tulisi myöhemmin vaihdosta sisään.
Podgoricassa pelattava Suomen ja Montenegron välinen ottelu alkaa kello 21.45.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huuhkajat kaatoi Puolan – katsomossa ikävä sairauskohtaus
- Huuhkajilla pakkovoiton paikka Puolaa vastaan
- Jacob Friis manaili lepsua puolustamista – ”Ei voi antaa liikaa lahjoja”
- Huuhkajat ei pystynyt haastamaan Hollantia
- Huuhkajilla valtava haaste lauantaina
- Arttu Hoskonen kuntoutunut loukkaantumisestaan
- Robin Lod hyvässä iskussa Huuhkajiin – ”Olen pysynyt kunnossa”
- Superlupaava Matias Siltanen ensimmäistä kertaa Huuhkajien mukana – ”Ei auta valittaa”
- Robert Ivanov jättää Eintracht Braunschweigin
- Robin Lod tehoili maaotteluiden alla
- Huuhkajat kaatoi Puolan – katsomossa ikävä sairauskohtaus
- Jacob Friis manaili lepsua puolustamista – ”Ei voi antaa liikaa lahjoja”
- Huuhkajilla pakkovoiton paikka Puolaa vastaan
- Huuhkajat ei pystynyt haastamaan Hollantia
- Superlupaava Matias Siltanen ensimmäistä kertaa Huuhkajien mukana – ”Ei auta valittaa”
- Arttu Hoskonen kuntoutunut loukkaantumisestaan
- Huuhkajilla valtava haaste lauantaina