Huuhkajien ottelussa nähtiin harvinainen tilastokummajainen – ”En ole aiemmin nähnyt”
Huuhkajat päätti Portugalin leirinsä 0-1-tappioon Viroa vastaan torstaina. Päävalmentaja Markku Kanerva myönsi, että pelillinen anti jäi köykäiseksi.
Kuten maanantaisessa ottelussa Ruotsia vastaan, Huuhkajat ei saanut luotua ainuttakaan kunnollista maalipaikkaa ottelussa. Viro onnistui hyödyntämään ainoan tilaisuutensa voittaen ottelun.
Ottelussa oli erikoista se, etteivät maalivahdit kummassakaan joukkueessa joutuneet kertaakaan torjuntatöihin. Siis ottelun ainoa maalia kohti mennyt laukaus upposi Viljami Sinisalon selän taakse.
– En ole aiemmin nähnyt peliä, jossa kummallakaan maalivahdilla ei ollut yhtäkään torjuntaa. Se kertoo varmasti monesta asiasta, ehkä hyvästä puolustuspelaamisesta molempiin suuntiin tai hyökkäyspelaamisen tehottomuudesta, Kanerva pyöritteli Palloliiton verkkosivujen mukaan.
Ennen ottelua Kanerva toivoi omiltaan erityisesti hyökkäyspäässä tasonnostoa, mutta sitä ei tapahtunut. Kanervan mukaan osin se johtui kentän heikosta kunnosta.
– Yksi tavoite oli nostaa tasoa pelillisesti Ruotsi-ottelusta, ennen kaikkea hyökkäyspelissä. Toivomus oli, että saisimme luotua enemmän vaarallisia maalintekopaikkoja. Täytyy sanoa, että kenttä oli haasteellinen ja luulen, että me kärsimme siitä enemmän, kun miettii pelaajatyyppejämme. Haasteellistahan se oli, Kanerva kommentoi.
Huuhkajien pelit jatkuvat maaliskuussa EM-karsintojen merkeissä.
– Kyllä meillä maaliskuussa tulee olemaan erinäköinen joukkue. Käytimme tällä leirillä kahta erilaista ryhmitystä ja saimme siitä palautetta, että miten tietynlaista vastustajaa vastaan voi tietty ryhmitys toimia. Totta kai se on aina myös pelaajakohtainen kysymys. Tässä on jonkin verran aikaa ennen maaliskuuta katsoa, miten pelaajamme suoriutuvat, kun sarjat alkavat pyöriä. Tietyille pelipaikoille kilpailu on kovaa.
Lähde: Palloliiton verkkosivut
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Benjamin Källman yltänyt harvinaiseen suoritukseen
- Viljami Sinisalon Celtic puristi jatkoon Eurooppa-liigassa
- Lukas Hradeckyn AS Monaco jatkoon Mestarien liigassa
- Huuhkajat kohtaa eksoottisia vastustajia maaliskuussa
- Leo Walta siirtymässä?
- Naatan Skyttä kunnostautui tällä kertaa syöttäjänä
- Topi Keskisen pitkä kuiva kausi vihdoin rikki
- Benjamin Källmanin maalivire jatkuu
- Huuhkajien valmennusryhmään muutoksia
- Huuhkajat kohtaa MM-maita maaliskuussa