Linda Sällström päättää uransa
Maajoukkueen kaikkien aikojen ottelu- ja maaliennätyksiä hallussaan pitävä Linda Sällström ilmoitti pelaajauransa päättymisestä.
Sällström pelaa viimeistä kertaa kotiyleisön edessä tulevana perjantaina 24. lokakuuta Tampereen Tammelan Stadionilla, kun Helmarit kohtaa Tanskan Nations Leaguen nousukarsintaottelussa.
Sällström on 155 A-maaottelullaan ja 64 A-maaottelumaalillaan kaikkien aikojen eniten maaotteluita pelannut ja maaleja tehnyt suomalainen jalkapalloilija.
– Minulla oli nuorempana tavoitteena jättää jälkeni suomalaisen jalkapallon historiaan. Nyt olen melko varma siitä, että Suomen historian suurimmista jalkapalloilijoista puhuttaessa ei voida jättää minun nimeäni keskustelun ulkopuolelle, Sällström sanoo Palloliiton tiedotteessa.
– Toivon, että mahdollisimman moni saapuu jakamaan tämän viimeisen hetken kanssani perjantaina. Tehdään siitä ikimuistoinen ilta yhdessä – meille kaikille.
Viimeisen maaottelunsa Sällström pelaa tiistaina 28. lokakuuta, kun Suomi ja Tanska kohtaavat Kööpenhaminassa nousukarsintojen ratkaisuottelussa.
Maajoukkueen lisäksi Sällström jättää jäähyväisensä seurajoukkuejalkapallolle kuluvan kauden päätteeksi. Viimeisen ottelun hän pelaa Vittsjö GIK:n riveissä Damallsvenskanin päätöskierroksella 16. marraskuuta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Saksa astetta parempi – Huuhkajille raakaa oppia
- ”Pohjolan muuri” hyvällä mielellä Saksa-otteluun
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Viljami Sinisalo fiilisteli tuplaa
- Berat Sadik laittoi nappulat naulaan
- Tim Sparv jättää Huuhkajat
- Yksi muutos lisää – Janssonille ensimmäinen kutsu
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Huuhkajien EM-vastustajat tasapeleihin
- Kaksi päivää historialliseen avausotteluun – Joel Pohjanpalo uhkuu itseluottamusta
- Markku Kanerva jatkosopimukseen Palloliiton kanssa – ”Riven johdolla suomalainen jalkapallo nosteessa”
- ”Olen luottavainen” – Niki Mäenpäällä edessä Serie A -debyytti?
- Carljohan Erikssonilla komea debyytti – ”Tosi hyvät fiilikset”
- Ivanovin ja Mäenpään Warta sinetöi sarjapaikkansa Puolassa
- Huuhkaja-legenda pääsi FIFA:n huippupestiin
- EM-kisojen siirtyminen vuodella eteenpäin on nyt virallista – Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande: ”Muuta vaihtoehtoa ei nyt ole”
- Entinen Valioliiga-pelaaja paljasti: Leeds haluaa Teemu Pukin