Huuhkajat valmistautuu Tanska-otteluun tutuissa maisemissa – ”Herättää aikamoisia tunteita”
Huuhkajat aloittaa EM-jahdin torstaina, kun se kohtaa karsintojen avausottelussa Tanskan.
Fredrik Jensenillä on hyvässä muistissa edelliset EM-kilpailut ja haluaa olla johdattamassa Suomea takaisin arvokisoihin.
– Viime EM-kisoista on hyviä muistoja ja niitä tunteita halutaan taas saada. Tiedämme, mitä siihen tarvitaan. Se ei tarkoita, että näistä tulisi samanlaiset karsinnat kuin silloin viimeksi, mutta teemme kaikkemme sen eteen, että pääsisimme sinne kisoihin taas, Jensen toteaa Palloliiton verkkosivuilla.
Karsinnat alkavat tutusta paikasta, sillä Huuhkajat pelasi myös ensimmäisen EM-ottelunsa juuri Tanskaa vastaan. Vastustaja, peliareena ja hotellikin ovat jo suomalaisille tuttuja.
– Olemme nyt samassa hotellissa kuin silloin kisoissa – se herättää aikamoisia tunteita. Kaikki haluavat saada Suomen taas kisoihin ja odottavat innolla, että nämä karsinnat alkavat ja pääsemme nauttimaan Suomi-paita päällä pelaamisesta, Jensen fiilistelee.
Suomi avaa EM-karsinnat torstaina 23. maaliskuuta Tanskan vieraana Kööpenhaminassa. Karsinnat jatkuvat sunnuntaina 26. maaliskuuta vierasottelulla Pohjois-Irlantia vastaan. Molemmat ottelut käynnistyvät Suomen aikaa kello 21.45 ja ovat katsottavissa Yle TV2:ssa.
Lähde: Palloliiton verkkosivut
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Huuhkajatulokkaalle jatkosopimus
- Kolme ykkösvahtia, kolme voittoa
- Saksassa hiljaisempaa – Huuhkajille kuitenkin vastuuta
- Ex-Huuhkajat maalinteossa
- Huuhkajiin noussut Doni Arifi – ”Saksa on futismaa”
- Kasper Paananen edustaa Huuhkajia Veikkausliigassa
- Huuhkajien ranking nousi
- Pikkuhuuhkajat yhä vahvassa vedossa
- Jacob Friis kehui leirin antia
- Huuhkajat voitti Uuden-Seelannin turnauksen
- Huuhkajat voitti Uuden-Seelannin turnauksen
- Huuhkajien ranking nousi
- Kasper Paananen edustaa Huuhkajia Veikkausliigassa
- Saksassa hiljaisempaa – Huuhkajille kuitenkin vastuuta
- Ex-Huuhkajat maalinteossa
- Jacob Friis kehui leirin antia
- Huuhkajatulokkaalle jatkosopimus
- Kolme ykkösvahtia, kolme voittoa
- Huuhkajiin noussut Doni Arifi – ”Saksa on futismaa”
- Pikkuhuuhkajat yhä vahvassa vedossa