Huuhkajat otti ison askeleen kohti EM-kisoja
Huuhkajat haki tärkeän 1-0-voiton Kazakstanin vieraana ja tukevoitti asemiaan lohkon kärkipaikalla.
Huuhkajat haki kovassa paikassa täyden pistepotin, kun Kazakstan kaatui vieraskentällä 1-0. Aiemmin muun muassa Tanska oli menettänyt Astanassa kahden maalin johdon häviten 2-3.
Huuhkajat oli ottelussa kokonaisuudessaan vahvempi luoden enemmän vaaraa vastustajan maalille. Suomi sai pallon jo kertaalleen avausjaksolla maaliin, kun Oliver Antman murtautui laidalta ja hänen syötöksi tarkoitettu yrityksensä meni Kazakstanin pelaajan kautta maaliin. VAR kuitenkin katsoi pallon käyneen päätyrajan väärällä puolella.
Antmanin toinen maali kuitenkin hyväksyttiin. Suomi sai puhkaistua Kazakstanin puolustuksen näppärällä syöttökuviolla, jossa Benjamin Källman vapautti Antmanin Kazakstanin puolustuksen keskeltä ja hän sijoitti pallon varmasti maaliin.
Kazakstanin loppukiri oli lopulta varsin hampaaton paria hässäkkää lukuun ottamatta.
Voitolla Huuhkajat nousisi yksin lohkon piikkipaikalla ja on varmuudella vähintään kahden pisteen johtoasemassa ennen sunnuntain Tanska-ottelua. Huuhkajilla on koossa nyt 12 pistettä viidestä ottelusta. Mikäli Tanska voittaa omassa iltaottelussaan San Marinon, niin Tanska nousisi kymmeneen pisteeseen.
Kazakstan-Suomi 0-1
78. Oliver Antman 0-1
Suomen kokoonpano:
Lukas Hradecky, Nikolai Alho, Arttu Hoskonen, Robert Ivanov, Richard Jensen, Ilmari Niskanen, Rasmus Schüller (67. Glen Kamara), Kaan Kairinen, Oliver Antman (85. Oliver Antman), Joel Pohjanpalo, Teemu Pukki (67. Benjamin Källman)
LUE MYÖS:
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Saksa astetta parempi – Huuhkajille raakaa oppia
- ”Pohjolan muuri” hyvällä mielellä Saksa-otteluun
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Viljami Sinisalo fiilisteli tuplaa
- Berat Sadik laittoi nappulat naulaan
- Tim Sparv jättää Huuhkajat
- Yksi muutos lisää – Janssonille ensimmäinen kutsu
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Huuhkajien joukkue nimetään keskiviikkona
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Huuhkajien joukkue EM-karsintoihin nimetty
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Niko Hämäläinen siirtyy brasilialaisseuraan lainalle
- Osta Huuhkajat-fanituotteet netistä – top 5 -verkkokaupat todellisille futisfaneille
- Nikolai Alho pelasi joukkueelleen pisteen
- Oliver Antman pitkään sivussa
- Interin Jussi Niska tähtää ulkomaille ja Huuhkajiin
- Saksa astetta parempi – Huuhkajille raakaa oppia