Markku Kanerva odottaa vaikeaa ottelua – ”Heidän ainoa tappionsa on meitä vastaan”
Huuhkajat kohtaa lauantaina tärkeässä EM-karsintaottelussa Slovenian vieraskentällä. Voitolla Huuhkajat harppaisivat kohti ensi kesän EM-kisoja.
Slovenia lähtee lauantain otteluun lohkon piikkipaikalta, jota se jakaa yhdessä Tanskan kanssa. Suomi ja Kazakstan kuitenkin kyttäävät pisteen päässä, joten lähtöasetelmat otteluun ovat kutkuttavat.
Joukkueet kohtasivat toisensa kesäkuussa Olympiastadionilla ja tuolloin Huuhkajat oli vahvempi 2-0 ehjän esityksen jälkeen. Se on samalla Slovenian ainoa tappio näissä EM-karsinnoissa. Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva uskoo, että Slovenia luottaa omaan sapluunaansa eikä lähde muokkaamaan omaa pelitapaansa Huuhkajia silmällä pitäen.
– En usko, että he hirveästi tulevat muuttamaan mitään. He ovat pelanneet 4-4-2:lla koko ajan. Lähtevätkö he jossain vaiheessa 4-3-3:een? En tiedä enkä usko, sillä heillä on joka tapauksessa ne vahvat laiturit, jotka liikkuvat aika laajalla säteellä. Jos ajatellaan miten heillä pelit ovat menneet, niin heidän ainoa tappionsa on meitä vastaan. Se voi antaa ehkä jotain pieniä viitteitä, että he tekisivät joitain muutoksia, Kanerva pyöritteli analyyttiseen tapaansa perjantain lehdistötilaisuudessa.
Kanervan mukaan he ovat kuitenkin varautuneet Slovenian mahdollisiin muutoksiin.
– Me saamme kuitenkin heidän avauskokoonpanonsa 75 minuuttia ennen peliä, jolloin tiedämme millä ryhmityksellä he lähtevät. Jos meidän pitää vielä antaa pelaajille jotain lisäinfoa, niin meillä on siihen ihan hyvin aikaa. En usko, että he tulevat ihan hirveästi sitä pelitapaansa muuttamaan.
Slovenian ykköstähdet löytyvät maalista ja hyökkäyksestä. Atletico Madridin maalivahti Jan Oblak on yksi maailman parhaista maalivahdeista ja 20-vuotias RB Leipzigin hyökkääjä Benjamin Sesko on iskenyt joukkueelleen tällä kaudella kaikissa kilpailuissa viisi maalia kymmenessä ottelussa.
Slovenialta löytyy joukkueesta yksilötaitoa ja nopeutta. Kanerva korostaa, ettei Sloveniaa saa päästää pelaamaan vahvuuksillaan.
– Hyvä vastahyökkäysjoukkue eikä pallonhallinta ole heille itseisarvo, mutta niin kuin näimme Olympiastadionilla, niin aika paljon heidän keskikenttäpelaajansa putoavat siihen pelin avaamisvaiheeseen ja sitä kautta he saavat pallonhallintaa. Tärkeintä meille on pitää välit tiiviinä ja puolustaa selusta hyvin ja ennen kaikkea keskitykset, joita varmasti tulee.
Slovenia ei ole hävinnyt kotikentällään viimeiseen kuuteen otteluun ja edellisenn kerran se hävisi kotikamarallaan yli vuosi sitten. Kanerva ennakoi aktiivista kotijoukkuetta.
– Uskon, että alussa he tulevat prässäämään aika ylhäältä ja pyrkivät saamaan meille painetta ja ennen kaikkea keskitysten kautta selustaan pelaamalla panna meidät prässin alle. Tähän on varauduttu ja myös harjoiteltu.
Huuhkajien tilanne otteluun lähdettäessä on erittäin hyvä. EM-karsinnoissa loistanut Oliver Antman on sivussa kuten myös edellisessä maaotteluikkunassa loukkaantunut Ilmari Niskanen, mutta muuten Kanervalla on käytössään laaja rinki pelaajia. Suomen hyökkääjät ovat Teemu Pukin johdolla saaneet hyvin onnistumisia viime aikoina, joten Kanervalla on positiivinen ongelma kenet laittaa hyökkäykseen ja vaihdosta on luvassa tarvittaessa lisävoimaa. Keskikentällä Kaan Kairinen on toipunut loukkaantumisestaan ja Glen Kamara on saanut tärkeitä peliminuutteja alleen Leedsissä. Leo Väisänen tekee paluun topparilinjaan missattuaan pari kuukautta loukkaantumisen takia ja koko joukkueen terveystilanne on otteluun lähdettäessä hyvä.
Voitolla Suomi ottaisi ison askeleen kohti kisakonetta, sillä Slovenialla on ennakkoon Suomea haastavampi loppuohjelma. Slovenia matkustaa seuraavaksi syksyiseen Belfastiin kohtaamaan Pohjois-Irlannin ja sillä on vielä edessä vieraspeli Tanskaa vastaan sekä kotipeli Kazakstania vastaan. Suomi saa puolestaan Kazakstanin ja Pohjois-Irlannin kotikentälleen ja päättää karsinnat San Marinon vieraana.
Slovenian ja Suomen välinen ottelu alkaa kello 19.00 Suomen aikaa.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Leo Walta maalinteossa Ruotsissa
- Djurgården avasi Konferenssiliigan tasapelillä
- Huuhkajat lokakuun otteluihin nimetty – mukana yksi debytantti
- Kaan Kairinen laukoi upean maalin Mestarien liigassa – Lukas Hradecky loisti
- Benjamin Källman pelasti pisteen Cracovialle
- Joel Pohjanpalo maalasi taas
- Robin Lod nousee MLS:n syöttötilastossa
- Lukas Hradecky pysäytti Bayern Münchenin
- Topi Keskinen Aberdeenin sankari
- Antti Niemen pesti Kreikassa päättyi
- Joel Pohjanpalo maalasi taas
- Antti Niemen pesti Kreikassa päättyi
- Topi Keskinen Aberdeenin sankari
- Santeri Haarala jälleen tehokkaana
- Huuhkajat lokakuun otteluihin nimetty – mukana yksi debytantti
- Kaan Kairinen laukoi upean maalin Mestarien liigassa – Lukas Hradecky loisti
- Lukas Hradecky pysäytti Bayern Münchenin
- Robin Lod nousee MLS:n syöttötilastossa
- Benjamin Källman pelasti pisteen Cracovialle
- Djurgården avasi Konferenssiliigan tasapelillä