Pikkuhuuhkajat taistelee EM-paikasta – ratkaiseva ottelu tiistaina
Pikkuhuuhkajat päättää EM-karsintansa tiistaina Tampereella. Panoksena on EM-paikka.
Suomi on omassa karsintalohkossaan tällä hetkellä kolmantena ja kohtaa Tampereella Montenegron. Romania johtaa lohkoa kahden pisteen erolla Suomeen ja välissä on vielä Sveitsi pisteen edellä. Lohkovoittaja etenee suoraan kisoihin ja kakkonen jatkokarsintoihin.
Edellispelissä Suomella oli mahdollisuus tarrata kaksin käsin kisapaikkaan kohdatessaan Sveitsin vieraissa, mutta kotijoukkueen kolmannen lisäaikaminuutin tasoitus romutti huipputuloksen.
Siitä huolimatta Suomella on vielä hyvät saumat kisoihin, sillä Romania ja Sveitsi kohtaavat toisensa päätösottelussa eivätkä molemmat joukkueet voi olla Suomen edellä. Näin ollen voitolla Suomi varmistaa vähintään jatkokarsintapaikan. Suora kisapaikka vaatisi sitä, ettei Romania voita Sveitsiä kotikentällään. Tasapisteissä Suomella on etu Romaniaan nähden keskinäisten otteluiden perusteella.
Suomi lähtee Montenegroa vastaan selvänä ennakkosuosikkina, sillä Montenegro on lohkon jumbona keräten seitsemän pistettä.
Pikkuhuuhkajien ja Montenegron välinen ottelu pelataan Tammelassa tiistaina 15.10. kello 19.00 alkaen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Huuhkajatulokkaalle jatkosopimus
- Kolme ykkösvahtia, kolme voittoa
- Saksassa hiljaisempaa – Huuhkajille kuitenkin vastuuta
- Ex-Huuhkajat maalinteossa
- Huuhkajiin noussut Doni Arifi – ”Saksa on futismaa”
- Kasper Paananen edustaa Huuhkajia Veikkausliigassa
- Huuhkajien ranking nousi
- Pikkuhuuhkajat yhä vahvassa vedossa
- Jacob Friis kehui leirin antia
- Huuhkajat voitti Uuden-Seelannin turnauksen
- Huuhkajat voitti Uuden-Seelannin turnauksen
- Huuhkajien ranking nousi
- Kasper Paananen edustaa Huuhkajia Veikkausliigassa
- Saksassa hiljaisempaa – Huuhkajille kuitenkin vastuuta
- Ex-Huuhkajat maalinteossa
- Jacob Friis kehui leirin antia
- Huuhkajiin noussut Doni Arifi – ”Saksa on futismaa”
- Pikkuhuuhkajat yhä vahvassa vedossa
- Oiva Jukkola ei stressaa – ”Jos kutsu tulee, hienoa”
- Vuosi alkuun voitolla – Huuhkajat kellisti Uuden-Seelannin