Huuhkajat olleet jo kuukauden yhdessä – ”Haluamme pysyä kuplassa vähän enemmänkin aikaa”
Huuhkajat valmistautuu kohti viimeistä alkulohkon ottelua. Joukkue on ollut omassa kuplassa yhdessä jo kuukauden päivät, mutta Fredrik Jensenin mukaan tavoitteena on pidentää oleskelua vieläkin pidemmäksi.
Jensen pääsi tekemään debyyttinsä EM-tasolla, kun hän tuli Venäjää vastaan vaihdosta kentälle. Jensen oli iloinen päästessään debytoimaan, vaikka tulos jäi kaivelemaan.
– Totta kai kaikki haluavat päästä pelaamaan nyt, kun vihdoin olemme täällä. Oli kiva saada ne ensimmäiset minuutit. Tietysti tulos olisi ollut paras, mutta oli kiva saada ensimmäiset minuutit, Jensen totesi Huuhkajien lauantaisessa lehdistötilaisuudessa.
Huuhkajat kokoontui kuplaansa jo Helsingissä eikä joukkue ole voinut olla tekemisissä joukkueen ulkopuolisten kanssa. He eivät myöskään saa poistua hotellialueelta, joten porukka on ollut tiiviisti yhdessä.
– Nyt kun on ollut neljä viikkoa yhdessä jätkien kanssa, niin joskus on vain parempi viettää iltaa omassa hotellihuoneessa. Hyvin on mennyt tähän asti, mutta totta kai kaikki varmaan kaipaavat perhettä. Ei se maailman helpointa ole, mutta tässä tilanteessa ollaan. Haluamme pysyä kuplassa vähän enemmänkin aikaa.
Tylsyyden välttämiseksi pelaajille on järjestetty monia eri harrastusmahdollisuuksia shakista, biljardiin, pingikseen, mölkkyyn ja frisbeegolfiin. Lisäksi hotellilta löytyy uima-altaat ja kuntosalit.
– Aktiviteetteja löytyy kyllä eikä sen puoleen ole tullut tylsiä hetkiä. Joskus olisi kiva päästä pois hotellialueelta, mutta tilanne on näin.
Jensen oli isossa roolissa, kun Huuhkajat selviytyi EM-kisoihin. Supervaihtomies tuli vaihdosta kentälle ja latasi tärkeitä osumia. Loukkaantumiset ovat kuitenkin vaivanneet Jenseniä viime aikoina.
– Futari haluaa aina pelata, ja jos olet loukkaantuneena, niin se ei ole mahdollista. Nämä viimeiset kolme vuotta ovat olleet minulle vaikeita ja minulla on paljon loukkaantumisia. Toivottavasti nämä loukkaantumiset on nyt jätetty sinne taakse eikä niitä tarvitse tulla enää.
– Tärkeintä on, että olemme nyt tässä tilanteessa missä olemme ja taistelemme jatkopaikasta. Autan jengiä miten pystyn. Jos saan peliaikaa, niin autan kentällä. Jos ei tule, niin autan kentän ulkopuolella niin hyvin kuin voin. Nyt on tärkeintä se, että jengi pysyy skarppina ja hoidetaan Belgia-peli niin hyvin kuin pystymme, joten emmeköhän saa siitä hyvän tuloksen.
- Leo Walta maalinteossa Ruotsissa
- Djurgården avasi Konferenssiliigan tasapelillä
- Huuhkajat lokakuun otteluihin nimetty – mukana yksi debytantti
- Kaan Kairinen laukoi upean maalin Mestarien liigassa – Lukas Hradecky loisti
- Benjamin Källman pelasti pisteen Cracovialle
- Joel Pohjanpalo maalasi taas
- Robin Lod nousee MLS:n syöttötilastossa
- Lukas Hradecky pysäytti Bayern Münchenin
- Topi Keskinen Aberdeenin sankari
- Antti Niemen pesti Kreikassa päättyi
- Joel Pohjanpalo maalasi taas
- Antti Niemen pesti Kreikassa päättyi
- Topi Keskinen Aberdeenin sankari
- Santeri Haarala jälleen tehokkaana
- Huuhkajat lokakuun otteluihin nimetty – mukana yksi debytantti
- Kaan Kairinen laukoi upean maalin Mestarien liigassa – Lukas Hradecky loisti
- Lukas Hradecky pysäytti Bayern Münchenin
- Robin Lod nousee MLS:n syöttötilastossa
- Benjamin Källman pelasti pisteen Cracovialle
- Djurgården avasi Konferenssiliigan tasapelillä