Tasan 10 vuotta sitten – Lukas Hradeckyn Huuhkajadebyytti Tallinnassa

Tänään 21.5.2020 Lukas Hradecky valmistautuu edessä olevan viikonlopun otteluun yhtenä maailman kovimpiin sarjoihin lukeutuvan Bundesliigan huippumaalivahdeista. Tasan kymmenen vuotta sitten Hradecky nähtiin tositoimissa Tallinnassa ja päivä oli historiallinen merkkipaalu.
Huuhkajat kohtasi 21.5.2010 Viron A-maaottelussa A. Le Coq Arenalla Tallinnassa. Päävalmentaja Stuart Baxter oli nostanut ryhmäänsä pitkään TPS:ssa toisiaan kirittäneet maalivahdit Jukka Lehtovaaran ja Lukas Hradeckyn – Hradecky tosin oli tuolloin jo siirtynyt Tanskaan Esbjerg fB:n riveihin.
Lehtovaara avasi Huuhkajien maalilla ottelun, mutta tauolla Baxter vaihtoi – ennalta sovitusti – Hradeckyn tolppien väliin. Tuolloin 20-vuotiaalle ”Lukelle” ottelu oli ensimmäinen Huuhkajissa ja varmasti sellaisena jäänyt mieleen. Tuloksellisesti ehkä ei, sillä Viro voitti ottelun 2-0 ja kumpikin maalivahti sai kertaalleen poimia pallon verkosta selkänsä takaa.
Sen jälkeen Hradecky on kymmenen vuoden aikana vartioinut Huuhkajien maalia 57 kertaa lisää ja aihetta tuulettamiseenkin on tullut useasti. Merkkipäivä ja tasan kymmenen vuotta Huuhkajissa on nyt takana, mutta näillä näkymin Bayer 04 Leverkusenin maalivahdilla on vielä monta vuotta ja monta ottelua edessä Huuhkajamaalilla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Arttu Hoskosta viedään Englantiin
- Suurseurat Oliver Antmanin perässä
- Robin Lod siivitti Minnesotan cupiin välieriin
- Suurseura Glen Kamaran kintereillä
- Leo Walta nosti maalimääränsä seitsemään
- Onni Valakari loisti MLS:ssä
- Jesse Jorosta viedään nyt Serie A:han
- Huuhkajat kohtaa Andorran Tampereella
- Casper Terho vaihtaa seuraa
- Rasmus Schüller palasi pelikentille
- Suurseura Glen Kamaran kintereillä
- Jesse Jorosta viedään nyt Serie A:han
- Suurseurat Oliver Antmanin perässä
- Fredrik Jenseniä viedään yllättävään osoitteeseen
- Leo Walta nosti maalimääränsä seitsemään
- Arttu Hoskosta viedään Englantiin
- Casper Terho vaihtaa seuraa
- Huuhkajat kohtaa Andorran Tampereella
- Onni Valakari loisti MLS:ssä
- Leo Walta iski osuman Ruotsissa