Lukas Hradecky taisteli – Inter kuitenkin jatkoon

Leverkusen ja Inter tarjoilivat juuri niin viihdyttävän Eurooppa-liigan puolivälierän kuin odotettiin. Inter meni ottelussa 2-0 johtoon, mutta Leverkusen tuli vielä maalin päähän ensimmäisen jakson lopussa.
Lukas Hradecky pelasi Leverkusenin maalilla tuttuun tapaan. Hän piti parilla huipputorjunnallaan Leverkusenin mukana pelissä, mutta lopulta saksalaisten kiri ei riittänyt.
Leverkusenin kausi 2019-20 loppui tähän. Kausi oli hyvin vaiherikas, monestakin syystä. Leverkusen taisteli loppuun asti paikasta Mestarien liigassa Bundesliigassa, mutta lopulta joukkue jäi niukasti top neljän ulkopuolelle. Suora paikka tulevan kauden Eurooppa-liigaan tuli kuitenkin tilille. Saksan cupin finaali oli myös ansaittuna, mutta finaalissa tuli tappio Bayernille. Mestarien liigassa jatkopaikkaa ei tullut lohkovaiheesta, joten europelit jatkuivat Eurooppa-liigassa. Siellä joukkue pääsi siis kahdeksan parhaan joukkoon, mutta ei pitemmälle.
Hradeckyn kausi oli jälleen mainio. Yhtenä esimerkkinä tästä oli se, että hänet oli koko Bundesliigan paras maalivahti arvostetun Kicker -lehden pelaaja-arvioissa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Benjamin Källman ja Arttu Hoskonen jättävät Cracovian
- Juhani Pikkaraiselle avausmaali Allsvenskanissa
- Pyry Soirin Kallithean putoaminen varmistui
- Serie B:n runkosarja saatiin päätökseen – Pohjanpalo taistelee noususta
- Santeri Haarala siivitti Djurgårdenin voittoon
- Oliver Antman kartutti syöttötilastoaan
- Leo Walta jälleen maalinteossa
- Pyry Soiri maalasi Kreikassa
- Robin Lod kaatamassa Lionel Messiä
- Joel Pohjanpalo valittiin Serie B:n kuukauden pelaajaksi