Huuhkajat hakee positiivista päätöstä EM-karsinnoille

Huuhkajat pelaa EM-karsintojen viimeisen kotiottelunsa perjantaina kohdatessaan Pohjois-Irlannin.
Huuhkajille ottelun lähtöasetelmat ovat selvät, sillä EM-karsintalohkosta ei ole enää mahdollisuuksia edetä kisoihin. Kyseessä ovat kuitenkin viimeiset maaottelut ykkösnyrkillä ennen maaliskuun jatkokarsintoja, joten positiivinen karsintojen loppu olisi tärkeä maaliskuuta ajatellen.
Huuhkajien edelliset maaottelut menivät pahasti penkin alle, kun Slovenia kaatui vaisun Huuhkaja-parven vieraskentällä ja Kazakstan tarjosi shokkihoitoa Olympiastadionilla vesittäen lopullisesti Huuhkajien EM-mahdollisuudet.
– Lokakuun otteluiden jälkeen meille jäi aika paljon parannettavaa. Lähestymme tätä peliä vastustajan mukaan. Tiedämme asiat, joita meidän tehtävä paremmin juuri Pohjois-Irlantia vastaan, jotta saamme hyvän tuloksen aikaiseksi. Se kehittää meidän joukkuettamme kokonaisuudessa ihan varmasti. Katse on osittain siellä maaliskuussa, mutta tärkein on aina se seuraava peli, Suomen apuvalmentaja Mika Nurmela sanoi Palloliiton verkkosivuilla.
Nurmela on muun valmennusjohdon kera valmistanut joukkuetta tällä viikolla, sillä päävalmentaja Markku Kanervalla on todettu koronatartunta. Näillä näkymin Kanerva toipuu kuitenkin penkille.
Tulevasta kamppailusta Nurmela ei odota taitojalkapallon näytöstä.
– Pohjois-Irlantia vastaan tulee korostumaan pitkien pallojen puolustaminen ja kakkospallojen voittaminen. Ne ovat sellaisia asioita, joita tapahtuu joka pelissä, mutta tässä pelissä ne korostuvat. Kakkospalloja tulee paljon, ja peli kääntyy monesti niiden voittajalle, ennakoi Nurmela.
Huuhkajien kokoonpanoon voi olla odotettavissa kokeiluja ja muutoksia verrattuna edelliseen karsintaikkunaan. Robin Lod on jälleen maajoukkueen käytettävissä ja Fredrik Jensen on niin ikään tehnyt paluun Huuhkajiin. Lisäksi Manchester Cityn nuori puolustaja Tomas Galvez kärkkyy debyyttiään karsintaotteluissa.
Suomen ja Pohjois-Irlannin välinen ottelu alkaa kello 19.00.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Lukas Hradecky ehdolla vuoden urheilijaksi
- Fredrik Jensen avasi maalitilinsä Bundesliigassa
- Huuhkajien mahdollinen EM-lohko arvottiin – todellinen painajaislohko
- Lukas Hradecky valittiin vuoden pelaajaksi
- Carljohan Eriksson torjui Nordsjällandille murskavoiton
- Kaan Kairisen Spartalle tärkeä voitto
- Perparim Hetemaj lopettaa uransa
- Daniel Håkans laukoi Vålerengalle tärkeän maalin
- Bayer Leverkusen porskuttaa Bundesliigassa
- Markku Kanerva harmitteli Huuhkajien arpaonnea – ”Ei mikään optimaalinen”
- Fredrik Jensen avasi maalitilinsä Bundesliigassa
- Huuhkajien mahdollinen EM-lohko arvottiin – todellinen painajaislohko
- Lukas Hradecky ehdolla vuoden urheilijaksi
- Lukas Hradecky valittiin vuoden pelaajaksi
- Daniel Håkans laukoi Vålerengalle tärkeän maalin
- Perparim Hetemaj lopettaa uransa
- Bayer Leverkusen porskuttaa Bundesliigassa
- Carljohan Eriksson torjui Nordsjällandille murskavoiton
- Kaan Kairisen Spartalle tärkeä voitto