HJK:n urakka Eurooppa-liigassa päättyi selkeään tappioon – ”Jäimme monessa tilanteessa jälkeen”
HJK päätti kautensa ja Eurooppa-liigan lohkovaiheensa tappioon 0-3, kun espanjalainen Real Betis osoittautui toistamiseen liian vahvaksi vastustajaksi.
Äärimmäisen laadukas espanjalaisryhmä oli kuskin paikalla ensimmäisistä minuuteista lähtien, eikä Klubi kyennyt tarjoamaan todellista vastusta lohkovoiton jo ennen torstai-illan kamppailua varmistaneelle Betisille. Aitor Ruibal vei kauden ensimmäisellä ja toisella osumallaan isännät kahden maalin johtoasemassa tauolle, ja Nabil Fekir kaunisteli loppulukemat ottelun lisäajalla.
– Vastustaja oli tänään todella hyvä, mikä ei ole yllätys, kun pelaamme yhtä La Ligan kärkijoukkuetta vastaan. Jäimme monessa tilanteessa jälkeen, ja he pystyivät tuomaan toisella jaksolla vielä lisää laatua kentälle. Jätimme tänään kaikkemme kentälle, mutta vastustajan laatu oli liikaa, kommentoi HJK:n päävalmentaja Toni Koskela seuran sivuilla.
HJK jäi todella yhdellä pisteellään kovatasoisen Eurooppa-liigan C-lohkon neljännelle eli viimeiselle sijalle. Peliesitykset olivat kuitenkin selvästi parempia kuin edellissyksyn Konferenssiliigassa, vaikka silloin pistesaldo näyttikin kuutta.
– Olimme tänä vuonna parempia kuin viime vuoden lohkovaiheessa. Pelasimme kovempia joukkueita vastaan ja etenkin kotona pelasimme tasaväkisiä matseja, ja meillä voisi olla jokunen piste enemmänkin. Kokonaisuudessaan otimme askeleen eteenpäin.
Lähde: HJK:n verkkosivut
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Saksa astetta parempi – Huuhkajille raakaa oppia
- ”Pohjolan muuri” hyvällä mielellä Saksa-otteluun
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Viljami Sinisalo fiilisteli tuplaa
- Berat Sadik laittoi nappulat naulaan
- Tim Sparv jättää Huuhkajat
- Yksi muutos lisää – Janssonille ensimmäinen kutsu
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Markku Kanerva jatkosopimukseen Palloliiton kanssa – ”Riven johdolla suomalainen jalkapallo nosteessa”
- Jukka Raitala jatkaa urakointia – Montrealille kuitenkin tappio
- Aapo Halme vaihdosta kentälle Barnsleyn voitossa
- Huuhkajien EM-vastustajat tasapeleihin
- ”Olen luottavainen” – Niki Mäenpäällä edessä Serie A -debyytti?
- Carljohan Erikssonilla komea debyytti – ”Tosi hyvät fiilikset”
- Ivanovin ja Mäenpään Warta sinetöi sarjapaikkansa Puolassa
- Huuhkaja-legenda pääsi FIFA:n huippupestiin
- EM-kisojen siirtyminen vuodella eteenpäin on nyt virallista – Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande: ”Muuta vaihtoehtoa ei nyt ole”