Arttu Hoskonen siirtyy Benjamin Källmanin joukkuekaveriksi
Keskuspuolustaja Arttu Hoskonen siirtyy Puolan pääsarjaseura Cracoviaan. Hoskosen sopimus olisi ollut voimassa Klubissa vielä tulevan kauden, joten krakovalaisseura maksaa HJK:lle merkittävän siirtokorvauksen.
Hoskonen siirtyi Klubiin viime kaudeksi FC Interistä. Kaarinalaislähtöisen topparin alkukausi meni loukkaantumisesta toipuessa, mutta toukokuun puolivälistä alkaen Hoskonen sementoi paikkansa avaavassa topparikolmikossa. Heinäkuun otteluruuhkassa ”Faija” viimeisteli peräkkäisissä peleissä voittomaalit VPS:n ja Ilveksen verkkoon.
Varmat otteet Veikkausliigan lisäksi eurokarsinnoissa sekä Eurooppa-liigan lohkovaiheessa palkittiin marraskuussa debyytillä Huuhkajissa, jonne kutsu kävi myös tammikuun maaotteluihin.
– Olen erittäin innoissani uudesta haasteesta urallani ja odotan jo ensimmäistä peliäni Puolassa, Hoskonen kertoo HJK:n sivuilla.
Vuotta ennen HJK:ta, kesällä 1906, perustettu Cracovia on Puolan pitkäikäisin jalkapalloseura. Viisinkertainen Puolan mestari on tällä hetkellä Ekstraklasan keskikastia, parhaana maalintekijänään viime kesänä seuraan siirtynyt Benjamin Källman – Hoskosen tavoin entinen Inter-pelaaja ja nykyinen Huuhkaja hänkin.
Lähde: HJK:n verkkosivut
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Saksa astetta parempi – Huuhkajille raakaa oppia
- ”Pohjolan muuri” hyvällä mielellä Saksa-otteluun
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Viljami Sinisalo fiilisteli tuplaa
- Berat Sadik laittoi nappulat naulaan
- Tim Sparv jättää Huuhkajat
- Yksi muutos lisää – Janssonille ensimmäinen kutsu
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Markku Kanerva jatkosopimukseen Palloliiton kanssa – ”Riven johdolla suomalainen jalkapallo nosteessa”
- Jukka Raitala jatkaa urakointia – Montrealille kuitenkin tappio
- Aapo Halme vaihdosta kentälle Barnsleyn voitossa
- Huuhkajien EM-vastustajat tasapeleihin
- ”Olen luottavainen” – Niki Mäenpäällä edessä Serie A -debyytti?
- Carljohan Erikssonilla komea debyytti – ”Tosi hyvät fiilikset”
- Ivanovin ja Mäenpään Warta sinetöi sarjapaikkansa Puolassa
- Huuhkaja-legenda pääsi FIFA:n huippupestiin
- EM-kisojen siirtyminen vuodella eteenpäin on nyt virallista – Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande: ”Muuta vaihtoehtoa ei nyt ole”