Markku Kanervalle kenkää
Palloliiton hallitus on 22. marraskuuta kokouksessaan päättänyt vapauttaa miesten A-maajoukkueen päävalmentaja Markku Kanervan tehtävästään.
Kanerva on kaikkien aikojen Huuhkajien päävalmentaja. Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahden mukaan päätös vapauttaa Kanerva tehtävästään oli raskas, mutta tässä tilanteessa ainoa mahdollinen.
– Kun uudistimme kesäkuussa Kanervan sopimuksen, pelillinen muutostarve tunnistettiin ja tunnustettiin molemmin puolin. Siihen aidosti uskoimme ja sitä tavoittelimme. Nations League -otteluissa pelin piti parantua, jotta olemme valmiita MM-karsintaan. Joitakin pilkahduksia paremmasta nähtiin, mutta riittävää kehitystä ei saatu. Se fakta meidän on nyt kaikkien kohdattava, Lahti perustelee Palloliiton tiedotteessa.
Huuhkajat hävisi kaikki kuusi otteluaan Nations Leaguessa maalierolla 2-13.
– Tämä on tulosurheilua ja kuusi peräkkäistä tappiota on karu tilanne. Jatkosopimusta tehdessämme ymmärsimme hyvin, että tiimin uudistaminen edellyttää myös hyviä tuloksia. Niitä ei tullut, mikä on johtanut siihen, että työskentelyilmapiiri niin valmennuksella kuin koko joukkueella on tällä hetkellä erittäin vaikea. Tämä tilanne huomioitiin myös päätöstä tehdessä, Lahti sanoo.
Huuhkajien seuraava päävalmentaja nimetään myöhemmin. MM-kisojen lohkoarvonta suoritetaan 13. joulukuuta. Huuhkajien seuraavat ottelut ovat aikaisintaan maaliskuussa 2025.
– Hallituksessa ei ollut vielä esitystä tulevasta päävalmentajasta. Kartoitustyö tulevasta päävalmentajasta on kuitenkin jo käynnistynyt. Tavoitteena on nimetä uusi päävalmentaja tammikuun puoliväliin mennessä, Lahti sanoo.
Kanerva on toiminut päätoimisesti Huuhkajien päävalmentajana 2017 lähtien. Hänen johdolla Huuhkajat saavutti historiansa ensimmäisen arvokisapaikan ja pelasi EM-kisoissa 2021.
– Arvostan valtavasti Kanervan työtä Huuhkajien päävalmentajana, joten päätös vapauttamisesta oli tunteikas. Riven johdolla todellakin menimme Eurooppaan ja suomalainen jalkapalloyhteisö koki yhdessä hetkiä, joita emme unohda koskaan. Kiitos Rive uskomattoman upeasta yhteisestä matkasta, Lahti päättää.
Lähde: Palloliiton tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Saksa astetta parempi – Huuhkajille raakaa oppia
- ”Pohjolan muuri” hyvällä mielellä Saksa-otteluun
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Viljami Sinisalo fiilisteli tuplaa
- Berat Sadik laittoi nappulat naulaan
- Tim Sparv jättää Huuhkajat
- Yksi muutos lisää – Janssonille ensimmäinen kutsu
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Huuhkajien uusi pelipaita julkaistu
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Jari Litmanen nimesi suosikkinsa numerolla kymmenen pelanneista pelaajista – ”Suurin henkilökohtainen idolini”
- Muistatko: Suomi nuiji San Marinon – Litmaselle jäähyväiset
- Petteri Forsell edelleen sivussa
- Huuhkajat vuoden joukkue 2020
- Puheenjohtaja Ari Lahti uskoo: ”EM-kisat pelataan”
- Jari Litmaselle 50 vuotta täyteen lauantaina
- Joona Toiviolle ja Häckenille kylmää kyytiä Skotlannissa