Teemu Pukki ei päätään vaivaa lähtökohdilla – ”Peli on vielä auki”
Suomi kohtaa äärimmäisen tärkeässä MM-karsintaottelussa lauantaina Ukrainan. Voitolla Huuhkajat ottaisivat ison harppauksen kohti lohkon kakkospaikkaa, sillä Ukraina on Suomen kanssa tasapisteissä, mutta pelin vähemmän pelanneena.
Voitolla Suomi saisi Ukrainaan kolmen pisteen hajuraon ja sillä olisi vielä peli taskussa. Toisaalta Ukrainan takana myös Bosnia-Hertsegovina janoaa kärkitaisteluun. Huuhkajien hyökkääjä Teemu Pukki ei pyörittele mielessään eri vaihtoehtoja, vaan keskittyy olennaiseen.
– Kaikista peleistä pitää saada pisteitä. Tilanne on sillä tavalla hieno, että pääsemme Ukrainan kanssa kotipelissä, tasapisteissä ja pelin vähemmän pelanneena pelaamaan. Onhan se tosi hyvä tilanne meille ja varsinkin, kun pääsemme kotona pelaamaan, Pukki myönsi Huuhkajien maanantaisessa lehdistötilaisuudessa.
Toisaalta kaikki on edelleen Suomen omissa käsissä, mikäli voittoa ei tule tai Ukraina voittaisi.
– Meillä on sen jälkeen vielä kolme peliä jäljellä, eikä voitolla voiteta vielä mitään eikä tappiolla loppujen lopuksi hävitäkään mitään. Siinä mielessä peli on vielä auki, oli tulos mikä tahansa. Turha sitä miettiä sen enempää. Mielestäni ikinä ei kannata katsoa sarjataulukkoa, vaan keskittyä siihen yhteen peliin kaikella energialla mitä sinulla on siihen peliin annettavana. Katsotaan sitten pelien väleissä niitä sarjataulukkoja, Pukki totesi päättäväisenä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Saksa astetta parempi – Huuhkajille raakaa oppia
- ”Pohjolan muuri” hyvällä mielellä Saksa-otteluun
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Viljami Sinisalo fiilisteli tuplaa
- Berat Sadik laittoi nappulat naulaan
- Tim Sparv jättää Huuhkajat
- Yksi muutos lisää – Janssonille ensimmäinen kutsu
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Markku Kanerva jatkosopimukseen Palloliiton kanssa – ”Riven johdolla suomalainen jalkapallo nosteessa”
- Jukka Raitala jatkaa urakointia – Montrealille kuitenkin tappio
- Aapo Halme vaihdosta kentälle Barnsleyn voitossa
- Huuhkajien EM-vastustajat tasapeleihin
- ”Olen luottavainen” – Niki Mäenpäällä edessä Serie A -debyytti?
- Carljohan Erikssonilla komea debyytti – ”Tosi hyvät fiilikset”
- Ivanovin ja Mäenpään Warta sinetöi sarjapaikkansa Puolassa
- Huuhkaja-legenda pääsi FIFA:n huippupestiin
- EM-kisojen siirtyminen vuodella eteenpäin on nyt virallista – Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande: ”Muuta vaihtoehtoa ei nyt ole”