Robin Lod näkee Huuhkajien tulevaisuuden valoisana – ”Meillä on tulevaisuudessakin kova maajoukkue ja pystymme voittamaan”

Huuhkajien joukkue tulee näyttämään hieman erilaiselta seuraavan kerran, kun joukkue kokoontuu, kun Paulus Arajuuri, Joona Toivio ja Tim Sparv lopettivat maajoukkueen osalta pelinsä. Robin Lod ei ole kuitenkaan maajoukkueen tulevaisuudesta huolissaan.
Lod suitsuttaa maajoukkueesta vetäytyvää kolmikkoa.
– Se kuuluu ikävä kyllä tähän futisammattiin, ettei tätä pysty loputtomiin pelaamaan. He tunsivat, että olivat antaneet kaikkensa, ja voin olla heidän kanssaan samaa mieltä. He voivat olla ylpeitä siitä mitä he saivat aikaan suomalaiselle jalkapallolle ja Suomen maajoukkueelle. Oli ilo ja kunnia pelata heidän kanssaan. He ovat antaneet suomalaiselle jalkapallolle paljon ja vieneet sitä eteenpäin. He saavat olla ylpeitä itsestään. Minulla on heistä vain hyvää sanottavaa, Lod kehuu Palloliiton sivuilla.
Lod näkee Huuhkajilla olevan edellytykset menestyä myös jatkossa, vaikka monivuotiset vastuunkantajat ovat poissa. Nuoremmasta kaartista on noussut uusia pelaajia mukaan.
– Nyt se on sitten meidän nuoremmista pelaajista kiinni ja innokkaana odotan, ketkä paikkaavat lähtijöitä. Siellä on hyviä nuoria jätkiä tulossa, jotka voivat ottaa ne paikat, 28-vuotias Lod miettii.
– Nuoret tulivat viimeisiin peleihin erittäin ennakkoluulottomina, rohkeina ja hyvällä itseluottamuksella. Maajoukkue on hyvällä mallilla, kunhan vain teemme nöyränä töitä. Uskon, että meillä on tulevaisuudessakin kova maajoukkue ja pystymme voittamaan.
- Robert Taylor jäi ilman toista cup-pokaalia
- Viljami Sinisalo pysäytti Valioliigajoukkueen
- Joel Pohjanpalon maalivireelle jatkoa
- Bayer Leverkusen jatkaa vahvasti Bundesliigassa
- Jesse Joronen piti maaliinsa jälleen koskemattomana
- Teemu Pukin maalivire sai jatkoa
- Richard Jensenille täydet minuutit eurokentillä
- Kaan Kairinen loukkaantui voitto-ottelussa – Lukas Hradeckylle nollapeli
- Robert Taylor ja Teemu Pukki maalinteossa
- Oliver Antman pitkään sivussa
- Huippuseurat Glen Kamaran kintereillä
- Huuhkajat-huuma yltyy – syyskuun Tanska-ottelu jo loppuunvarattu
- Niko Hämäläinen jättää QPR:n
- Huuhkajien kaksikolle jatkosopimukset Ruotsiin
- FC Lahden laitapakki matkalla Huuhkajiin? – ”Jonain päivänä voi olla mahdollisuudet”
- Teemu Pukki siirtyy MLS:ään
- Nyt on kova! Huuhkajien ikämiesjoukkueessa nostalgian magiikkaa – nimi saa hymyn huulille
- Jesse Joronen ja Joel Pohjanpalo jättävät Huuhkajat
- Venezian kausi päättyi pettymykseen