Huuhkajille tärkeä voitto Kazakstanista

Huuhkajat avasi voittotilinsä MM-karsinnoissa voittamalla Kazakstanin Olympiastadionilla 1-0. Suomen maalin puskin Joel Pohjanpalo.
Kazakstan aloitti ottelun vahvasti, mutta mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä vahvemmin Suomi otti peliä haltuunsa. Onni Valakari esitteli ennakkoluulottomuuttaan, juonikkuuttaan sekä laukaisutaitoaan. Teemu Pukki järjestelikin Valakari ottelun alun parhaan paikan, mutta hän ajautui liian lähelle Kazakstanin maalivahti Igor Shatskiy’ta.
Ensimmäisen puoliajan lopussa Suomi vyörytti hyökkäyksiä ja, Robert Taylor, Valakari sekä Pukki pääsivät paikoille, mutta kuparinen jäi rikkomatta.
Toisen puoliajan alussa Kazakstan jälleen pyristeli aiheuttaen vaaraa Suomen alueelle, mutta edelleen pelin edetessä hallinta siirtyi entistä selvemmin.
Kun kymmenen minuuttia oli ensimmäistä puoliaikaa pelattu, alkoi maali roikkua vahvasti ilmassa. Ensin Pukki järjesteli Valakarille loistopaikan, mutta Shatskiy veti jälleen pidemmän korren. Sen jälkeen oli Pukin vuoro yrittää, mutta pallo meni niukasti tolpan ohi.
Lopulta Suomen painostus tuotti tulosta. Jere Uronen keskitti ja Joel Pohjanpalo puski upeasti ja tarkasti Suomen johtoon.
Ottelun lopun Suomi pyrki varmistamaan johtoasemaansa ja onnistui siinä mainiosti. Kazakstan ei saanut luotua vaarallisia tilanteita Suomen maalille ja toisaalta Suomella oli puolittaisia paikkoja sinetöidä ottelu.
Voitolla Suomi nousi lohkossa toiseksi saldonaan viisi pistettä kolmesta ottelusta. Suomella on myös yksi ottelu vähemmän Ukrainaa pelattuna. Suomen kanssa niin ikään kolme peliä pelannut Bosnia ja Hertsegovina on kasannut kaksi pistettä.
Suomen pelit jatkuvat tiistaina, kun vastaan asettuu lohkon kärjessä kahdeksan pisteen saldolla oleva Ranska.
Huuhkajien kokoonpano:
1 Lukas Hradecky (C)2 Paulus Arajuuri3 Daniel O´Shaughnessy5 Leo Väisänen7 Robert Taylor >> 78. 6 Kaan Kairinen8 Onni Valakari >> 78. 16 Urho Nissilä10 Teemu Pukki >> 90+1. 19 Marcus Forss11 Rasmus Schüller >> 90+1. 14 Tim Sparv17 Nikolai Alho (var.)18 Jere Uronen20 Joel Pohjanpalo >> 80. 9 Fredrik Jensen
Vaihdossa:
12 Jesse Joronen23 Carljohan Eriksson4 Joona Toivio13 Pyry Soiri15 Robert Ivanov21 Nicholas Hämäläinen22 Jukka Raitala
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Joel Pohjanpalo avasi maalitilinsä Palermossa
- Lukas Hradecky nollasi Bayern Münchenin
- Topi Keskinen Aberdeenin sankarina
- Ilmari Niskasen Exeter lähellä jymypaukkua FA Cupissa
- Benjamin Källmanille tusina täyteen
- Joel Pohjanpalon debyytti päättyi pettymykseen
- Oliver Antman vankisti asemaansa Hollannin liigan syöttöpörssin kärjessä
- Viljami Sinisalo debytoi Celticin maalilla
- Glen Kamara debytoi Saudi-Arabian liigassa
- Pikkuhuuhkajille kova EM-karsintalohko
- Ilmari Niskasen Exeter lähellä jymypaukkua FA Cupissa
- Joel Pohjanpalon debyytti päättyi pettymykseen
- Oliver Antman vankisti asemaansa Hollannin liigan syöttöpörssin kärjessä
- Viljami Sinisalo debytoi Celticin maalilla
- Benjamin Källmanille tusina täyteen
- Joel Pohjanpalo avasi maalitilinsä Palermossa
- Topi Keskinen Aberdeenin sankarina
- Glen Kamara debytoi Saudi-Arabian liigassa
- Pikkuhuuhkajille kova EM-karsintalohko
- Joel Pohjanpalo Palermoon