Huuhkaja-debytantti saa mahdollisuutensa – ”Pelaajapolkuni ei ole ollut se tyypillisin”

Diogo Tomas on yksi Huuhkajien tulokkaista, kun joukkue kokoontui yhteen alkuviikosta Helsingissä.
25-vuotias Tomas on lukeutunut Veikkausliigan toppareiden parhaimmistoon jo usean kauden ajan ja nyt lopulta kutsu tuli. Tomas ei ole kuitenkaan vaivannut päätään mahdollisella kutsulla.
– Olen tiennyt, että se soi, kun sen on aika soida. Ei ole oikeaa eikä väärää aikaa. Jotkut debytoi nuorempana ja jotkut vanhempana. Pelaajapolkuni ei ole ollut se tyypillisin. Nuoresta lähtien en ole ollut se lahjakkain tai joukkueen tähtipelaaja. Olen tehnyt kovaa työtä, niin kuin kaikki muutkin ovat tehneet. Se on ollut aina minun selkäranka, eli takaisin kuntosalille ja peilin eteen. Katsotaan peilistä, mitä voidaan tehdä paremmin ja siitä kova työ on alkanut kantaa hedelmää. Pystyy pelaamaan Suomessa kovalla tasolla, toivottavasti joskus ulkomailla ja nyt täällä Huuhkajissa. Hieno juttu, Tomas iloitsee uusimmassa Veikkausliiga-podcastissa.
Tomas olisi ollut Huuhkajien matkassa jo viime talven maajoukkueleirillä, mutta leiritys jouduttiin koronatilanteen takia perumaan. Tomas oli tietoinen, että hänen nimensä olisi ollut listalla
– Oli tiedossa. Jalkapallossa asiat muuttuvat nopeasti. Muistan sen alkutalven, tuli takaiskuja paljon. Oikea nilkka nyrjähti ja kuntoutin sen. Sitten nyrjähti vasen nilkka. Sitten tuokin oli iso pettymys, mutta on oppinut sen, että jos et anna niiden hetkien, kun on vaikeaa, niin määritellä sinua, niin voit aina oppia. Se on kuitenkin vain se mikä merkkaa, että miten reagoit ja mihin sinä voit vaikuttaa siinä hetkessä. En voinut vaikuttaa siihen, että korona pilasi sen leirin tai että nilkkani nyrjähti Lippumäen vähän heikolla tekonurmikentällä. Sinnekin voisi vaihtaa tekonurmikentän. Keskittyy vaan niihin asioihin, mihin voi vaikuttaa. Sitä kautta voi saavuttaa maksimaalisen potentiaalin. Sitä on joutunut harjoittamaan tässä uran aikana aika paljon. Se on niitä henkisiä vahvuuksia mitä ihmisillä tai pelaajilla voi olla, Tomas mietiskelee.
Tomasin haastattelu on kuunneltavissa kokonaisuudessaan Suplan Veikkausliiga-podcastissa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Huuhkajat Liettuan vieraana maanantaina – ”Kaikki pelit vaikeita”
- Rasmus Schüller sivuun Huuhkajista
- Huuhkajille nihkeä voitto Maltasta
- Huuhkajilla ei varaa kompastua Jacob Friisin valmentajadebyytissä
- Huuhkajien kapteenisto valittu
- Rasmus Schüller haluaa Huuhkajat uuteen liitoon – ”Voitot, raikkaus ja jalkapallobuumi”
- Oliver Antman syötti jälleen maalin
- Onni Valakarille avausmaali MLS:ssä
- Benjamin Källman iski kahdesti Puolan liigassa
- Djurgården jatkoon Konferenssiliigassa
- Huuhkajien kapteenisto valittu
- Huuhkajat Liettuan vieraana maanantaina – ”Kaikki pelit vaikeita”
- Huuhkajilla ei varaa kompastua Jacob Friisin valmentajadebyytissä
- Huuhkajille nihkeä voitto Maltasta
- Rasmus Schüller sivuun Huuhkajista
- Rasmus Schüller haluaa Huuhkajat uuteen liitoon – ”Voitot, raikkaus ja jalkapallobuumi”
- Onni Valakarille avausmaali MLS:ssä
- Benjamin Källman iski kahdesti Puolan liigassa
- Djurgården jatkoon Konferenssiliigassa
- Oliver Antman syötti jälleen maalin