Juha Pirinen pelannut tämän kauden uudella pelipaikalla – ”Tyytyväinen olen siitä miten on mennyt”

Slovakian liigan Trencinissä pelaava Juha Pirinen on pelannut tämän kauden itselleen uudella pelipaikalla topparina.
Pirinen on aiemmin pelannut laidalla ensin hyökkääjänä ja sittemmin puolustajana. Tämän kauden hän on pelannut kuitenkin pelinsä pääasiassa topparina.
Hän on sopeutunut hyvin uudelle pelipaikalleen.
– On mennyt ihan hyvin. Pelasin jo Norjassa kolmen linjassa vasenta puolta, joten ero ei ole niin iso. Kolmen linjassa joutuu tosin olemaan aktiivisempi laitapelaamisessa. Topparin paikka on siten juoksemisen osalta helpompi. Olen ihan hyvä pelinavaaja ja minulla on ollut aina hyvä syöttövalikoima, joten siinä mielessä topparin paikalta on pystynyt syöttämään keskikentän väleihin. Suurin ero on liikkuminen, puolustuksen organisointi ja boksipelaamisessa täytyy olla vahva. Ihan tyytyväinen olen siitä miten on mennyt. Olen tykännyt pelata topparina ja seurakin on ollut tyytyväinen peliini, Pirinen kertoo Palloliiton verkkosivujen haastattelussa.
Pirinen kuului Huuhkajien luottopelaajiin EM-karsinnoissa, jotka toivat lopulta paikan EM-lopputurnaukseen. Piristä ei kuitenkaan nähty maajoukkueessa kevään jälkeen ennen kuin hänet valittiin taas mukaan loppusyksyn MM-karsintaotteluihin. Pirinen toivoo pelipaikan muutoksen myös auttavan häntä maajoukkueessa.
– Onhan se tietenkin hyvä, että pystyn pelaamaan topparina, pakkina ja wingbackina. Se on parempi kuin olla puhtaasti yhden paikan pelaaja. Maajoukkueessa on myös aina ollut tärkeä, että pääsee pelaamaan seurajoukkueessaan enkä ole unohtanut kuinka laitaa juostaan ja keskitellään, vaikka nyt olen topparina pelannutkin. Olen treeneissä joskus pakkina ja on tärkeä, että pysyy tuntuma siitäkin.
Hän toivoo saavansa jatkossa paremman aseman maajoukkueessa.
– Tällä hetkellä olen vähän taka-alalla kilpailemassa ja sparraamassa paikasta joukkueeseen. Toivon, että minut valittaisiin joukkueeseen ja pääsisin pelaamaan, ja sitä varten vain täytyy jatkaa kovan työn painamista.
– Totta kai sitä haluaa aina olla mukana ja pelata, mutta jätkät ovat pelanneet hyvin ja onnistuneet eikä siinä ole mitään valittamista. Toivottavasti jatkossakin tulee kutsuja maajoukkueen mukaan. Osaltani kaikki on ainakin hyvin, sillä vastuuta tulee ja pelitkin kulkevat, Pirinen toteaa.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Fredrik Jensen avasi maalitilinsä Bundesliigassa
- Huuhkajien mahdollinen EM-lohko arvottiin – todellinen painajaislohko
- Lukas Hradecky valittiin vuoden pelaajaksi
- Carljohan Eriksson torjui Nordsjällandille murskavoiton
- Kaan Kairisen Spartalle tärkeä voitto
- Perparim Hetemaj lopettaa uransa
- Daniel Håkans laukoi Vålerengalle tärkeän maalin
- Bayer Leverkusen porskuttaa Bundesliigassa
- Markku Kanerva harmitteli Huuhkajien arpaonnea – ”Ei mikään optimaalinen”
- Huuhkajille pahin mahdollinen arpaonni
- Lukas Hradecky valittiin vuoden pelaajaksi
- Carljohan Eriksson torjui Nordsjällandille murskavoiton
- Huuhkajien mahdollinen EM-lohko arvottiin – todellinen painajaislohko
- Daniel Håkans laukoi Vålerengalle tärkeän maalin
- Kaan Kairisen Spartalle tärkeä voitto
- Daniel Håkansia viedään uusiin maisemiin
- Bayer Leverkusen porskuttaa Bundesliigassa
- Perparim Hetemaj lopettaa uransa
- Markku Kanerva harmitteli Huuhkajien arpaonnea – ”Ei mikään optimaalinen”
- Huuhkajille pahin mahdollinen arpaonni