Huuhkajien ryhmässä poissaoloja ja myös kysymysmerkkejä
Keskiviikkona MM-karsintoihin nimetyn Huuhkajaryhmän kokoamisessa on päävalmentaja Markku Kanervalla ollut miettimistä.
Positiivistakin kerrottavaa toki on syyskuun otteluihin verrattuna.
– Robin Lod saadaan nyt takaisin riviin, hän on ollut myös hyvässä vireessä MLS:ssa, Kanerva kertoi keskiviikon tiedotustilaisuudessa.
Pohdittavaa kokoonpanossa kuitenkin riitti ja nimettyyn 24 pelaajan listaan on tulossa vielä täydennystä.
– Rasmus Schullerhän on Ukraina-pelistä sivussa pelikiellon takia ja viisi pelaajaa on yhden kortin päässä pelikiellosta ja tätä piti tietysti joukkuetta nimettäessä myös ajatella.
– Daniel O’Shaughnessy on valitettavasti loukkaantuneena sivussa. Jere Uronen loukkaantui Ranska-ottelussa ja nyt viikonlopun ottelussa vamma uusiutui. Jeren tilannetta seurataan nyt vielä. Samoin Tim Sparvin suhteen pelikuntoa seurataan vielä.
”Uusvanhoja” pelaajia joukkueeseen tulee nyt joka tapauksessa muutama.
– O’Shaughnessyn korvaajaksi valittiin nyt Juhani Ojala, joka on pelannut hyvin Motherwellissa. Jude on innoissaan tulossa mukaan. Samoin Albin Granlund tulee nyt taas mukaan, hän on saanut vähän vaihtelevasti peliaikaa eri syistä, mutta tuntuma on hyvä. Myös Ilmari Niskanen on nyt esiintynyt sillä tavoin Dundee Unitedissa, että on aika katsoa häntä taas, kanerva listasi.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Saksa astetta parempi – Huuhkajille raakaa oppia
- ”Pohjolan muuri” hyvällä mielellä Saksa-otteluun
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Viljami Sinisalo fiilisteli tuplaa
- Berat Sadik laittoi nappulat naulaan
- Tim Sparv jättää Huuhkajat
- Yksi muutos lisää – Janssonille ensimmäinen kutsu
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Huuhkajat kohtaa kesäkuussa Ruotsin ja Viron – kotiottelun alkamisaika varmistunut
- Huuhkaja-kapteeni Tim Sparv: ”Nyt kannattaa olla fiksu ja tehdä niin kuin hallitus sanoo”
- Italiassa pelaavat Jesse Joronen, Simon Skrabb ja Sauli Väisänen sivuun Huuhkajien maaliskuun maaotteluista
- Huuhkajille hyviä uutisia Zenicasta – Bosnia ja Hertsegovina jäi tasapeliin
- Niilo Mäenpää nousee mukaan Huuhkajiin
- Tuomas Ollila debytoi Ranskan liigassa
- Helmareille tärkeä voitto – Lotta Lindström ratkaisi
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan