Joel Pohjanpalo vaati parempaa – ”Tämä olisi ehkä riittänyt 3-4 vuotta sitten”
Huuhkajat taipui Ukrainan käsittelyssä lauantaina Olympiastadionilla 1-2. Suomen hyökkääjä Joel Pohjanpalo myönsi ottelun olleen vaikea, mutta muistutti ettei peliä ole vielä menetetty MM-kisojen suhteen.
Ukraina tiedettiin kovaksi joukkueeksi ja osoitti sen Olympiastadionilla. Tiiviillä puolustamisella se sai pidettyä valkopaidat poissa maalintekopaikoista ja rokotti armotta Huuhkajien virheistä.
– Pettynyt totta kai. Ei missään nimessä paras päivä. Teimme pari pahaa virhettä, joita meille ei yleensä satu ja totta kai Ukrainan tasoinen joukkue rankaisee niistä, Pohjanpalo manasi Huuhkajien Twitter-tilin haastattelussa.
Pohjanpalon pusku Huuhkajien maalia edeltävässä tilanteessa oli oikeastaan ainoa paikka, jonka hän ottelussa sai. Tarjoilu ei pelannut hyökkäyspäähän ja maalipaikat olivat kortilla.
– Ylipäänsä pelaamisemme ei ollut sillä tasolla millä olisimme toivoneet. Maalipaikat jäivät aika harvaan, vaikka pallon pitoa olikin, mutta Ukraina myös puolusti hyvin. Me olemme EM-kisakävijä ja olemme pelanneet hyvin, niin se nostaa sitä meidän odotusarvoa. Tämä olisi ehkä riittänyt 3-4 vuotta sitten, jos ajatellaan että tämä oli ihan ok matsi, mutta tällä hetkellä tämä ei vain riitä ja olemme nyt pettyneitä ja meidän pitää parantaa.
Huuhkajilla on vielä kolme EM-karsintaottelua jäljellä, kun vastaan tulevat vieraskentällä Kazakstan sekä Bosnia ja Hertsegovina ja karsinnat päättyvät kotiotteluun Ranskaa vastaan marraskuussa. Tappio tiesi Huuhkajien MM-unelman vaikeutumista, mutta vielä kaikkia toiveita ei ole haudattu.
– Ei tässä mitään kirvestä ole mihinkään heitetty, vaan jatketaan matkaa ja kolme matsia jäljellä. Hoidetaan Kazakstan vieraissa, niin tilanne näyttää taas erittäin hyvältä.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Malta nöyryytti Huuhkajia Olympiastadionilla
- Huuhkajat päättää MM-karsinnat Maltaa vastaan
- Onni Valakari siivittämässä San Diegon jatkoon
- Huuhkajiin jälleen muutoksia – Matti Peltola mukaan
- Debytantti nousee mukaan Huuhkajiin
- Huuhkajien miehistöön muutos
- Robin Lodin Minnesota jatkoon MLS:n pudotuspeleissä
- Voitot karttoivat Huuhkaja-pelaajia eurokentillä
- Robin Lodin maali laiha lohtu
- Huuhkajat nimetty marraskuun otteluihin – Teemu Pukki viimeistä kertaa maajoukkuepaidassa