Palloliiton puheenjohtaja jäi pois FIFA:n varapuheenjohtajakisasta
Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti ilmoitti keskiviikkona UEFA:n kongressissa vetäytyvänsä ehdokkuudestaan FIFA:n varapuheenjohtajaksi. Lahti ilmoitti päätöksestään UEFA:n kongressille hetkeä ennen äänestyksen alkua.
Suomen Palloliitto asetti tammikuussa puheenjohtajana vuodesta 2018 lähtien toimineen Ari Lahden ehdolle FIFA:n varapuheenjohtajaksi eurooppalaisten jäsenten kiintiössä.
Lahti on puheenjohtajakaudellaan määrätietoisesti edistänyt Suomen Palloliiton vaikuttamismahdollisuuksia kansainvälisessä päätöksenteossa. Lahti toimii parhaillaan UEFA:n talouskomitean jäsenenä.
Ehdokkuus FIFA:n varapuheenjohtajaksi oli perusteellisen harkinnan tulos. Lahden päätös vetäytymisestä syntyi kuitenkin Lissabonissa UEFA:n kongressissa käytyjen huolellisten ja laajojen keskustelujen jälkeen.
– Kuten pelissä, myös täällä kentän ulkopuolella oikea ajoitus on kriittistä lopullisen tavoitteen onnistumisen edistämiseksi. Keskustelujen pohjalta olen tehnyt johtopäätöksen, että minun aikani ei ole nyt, mutta aikamme tulee vielä. Samojen keskustelujen pohjalta olen luottavainen siihen, että meidän tulee määrätietoisesti jatkaa työtämme tärkeäksi kokemiemme arvojen edistämiseksi myös kansainvälisessä jalkapallossa. Nyt on otettava yksi askel taaksepäin, jotta saavutamme suuremman loikan eteenpäin, Lahti avasi päätöksensä taustoja.
Lahden kanssa UEFA:n kiintiössä FIFA:n varapuheenjohtajan paikasta kilpaillut unkarilainen Sándor Csányi valittiin jatkamaan tehtävässä Euroopan edustajana. Varapuheenjohtajuuskausi on nelivuotinen.
Lähde: SPL:n tiedote
LUE MYÖS:
- Ville Koski suorana – ”Hankala ysikymppinen”
- Saksa astetta parempi – Huuhkajille raakaa oppia
- ”Pohjolan muuri” hyvällä mielellä Saksa-otteluun
- Jacob Friis hakemassa positiivista tulosta
- Yksi muutos Huuhkajiin – Juho Kilo kutsuttiin mukaan
- Viljami Sinisalo fiilisteli tuplaa
- Berat Sadik laittoi nappulat naulaan
- Tim Sparv jättää Huuhkajat
- Yksi muutos lisää – Janssonille ensimmäinen kutsu
- Mika Lehkosuo valitsi Pikkuhuuhkajat
- Palloliitto tiedotti: Huuhkajat kohtaa Puolan sekä Ranskan suljettujen ovien takana
- Teemu Tainio tehnyt vahvaa työtä päävalmentajana – ”Luonnonlapsi kentällä ja varmaan luonnonlapsi myös penkin päässä”
- Huuhkajien joukkue julkaistaan tiistaina
- Pääsihteeri Marco Casagrande uskoo, että syyskuussa pelataan
- Kapteeni Tim Sparv ei luovuta – ”Olen käytettävissä jatkossakin”
- Lodin ja Raitalan Minnesota nousi viime sekunneilla tasapeliin
- Robin Lod loukkaantuneena sivussa – Minnesotan hyvä putki poikki
- Joona Toivio ja Jasse Tuominen mukana Häckenin murskavoitossa
- Huuhkajien fanit ehdolla FIFA:n palkinnon saajaksi
- Huuhkajat hävisi Slovakialle