Huuhkajille nihkeä voitto Maltasta
Huuhkajat pääsi pitkästä aikaa voiton makuun, kun se aloitti Jacob Friisin aikakauden 1-0-voitolla Maltasta.
Friis oli valinnut koostumuksekseen 4-3-3 ja muokannut kokoonpanoa totutusta. Glen Kamara ja Rasmus Schüller aloittivat penkiltä ja keskikentän kolmikon muodostivat Matti Peltola, Kaan Kairinen ja Fredrik Jensen. Heidän takanaan toppariparina oli Robert Ivanov sekä Miro Tenho ja laitapuolustajina Jere Uronen ja Nikolai Alho. Kärjessä nähtiin Joel Pohjanpalo piikissä sekä Benjamin Källman ja Oliver Antman laidoilla.
Suomen esitys oli kokonaisuudessaan hyvin nihkeä ja vaisu. Malta tuli varsinkin alkuun todella vahvasti ja Huuhkajat oli hätää kärsimässä.
Puoleen tunnin jälkeen Suomi sai muutamia vaaratilanteita Maltan maalille ja lopulta nähtiin myös ottelun ainokainen.
Källman ajoi laidalta sisään ja antoi lapikkaansa puhua, mutta Maltan maalivahti torjui pallon eteensä. Antman oli ensimmäisenä irtopallossa ja viimeisteli varmasti tyhjään maaliin.
Toisella puoliajalla Malta painoi päälle ja haki tasoitusmaalia. Suomen puolustustyö helpottui, kun se pääsi miehen ylivoimalle reilu kymppi ennen täyttä aikaa. Suomi kesti loppuun saakka ja pääsi juhlimaan 1-0-voittoa.
Suomi jatkaa karsintojaan seuraavaksi Liettuan vieraana. Se hävisi oman karsinta-avauksensa Puolalle 0-1.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Benjamin Källman yltänyt harvinaiseen suoritukseen
- Viljami Sinisalon Celtic puristi jatkoon Eurooppa-liigassa
- Lukas Hradeckyn AS Monaco jatkoon Mestarien liigassa
- Huuhkajat kohtaa eksoottisia vastustajia maaliskuussa
- Leo Walta siirtymässä?
- Naatan Skyttä kunnostautui tällä kertaa syöttäjänä
- Topi Keskisen pitkä kuiva kausi vihdoin rikki
- Benjamin Källmanin maalivire jatkuu
- Huuhkajien valmennusryhmään muutoksia
- Huuhkajat kohtaa MM-maita maaliskuussa
- Huuhkajat kohtaa eksoottisia vastustajia maaliskuussa
- Benjamin Källman yltänyt harvinaiseen suoritukseen
- Daniel Håkans leikkauspöydälle
- Huuhkajat palaa Olympiastadionille – Suomi-Wales ensimmäinen tapahtuma uudessa pyhätössä
- Joel Pohjanpalo avauksessa – Union Berlin pistejakoon
- Lukas Hradecky nollasi entisen seuransa
- MLS käynnistyy ensi yönä – mukana liuta Huuhkajia
- Huuhkaja-legenda: Glen Kamara ottanut oikeita askelia
- Sauli Väisänen yhä sivussa – Chievo jatkaa nousutaistelua
- Thomas Lamin kausi alkoi tappiolla