Huuhkaja-toppari luottaa taktiikkaan: ”Olemme valmiita kisoissa isot maat sillä kaatamaan”

Markku Kanervan pelikirjassa Huuhkajien alakerta on piirretty joko neljän tai viiden linjana. Kanervan päävalmentajauran alussa hän suosi neljän linjaa, mutta viime aikoina tulosta on tullut myös kolmen topparin linjalla ja kahdella wingbackilla. Toppari Joona Toiviolle sopivat molemmat tavat.
Kanervan kolmen topparin kokeilut alkoivat vierasottelussa Italiaa vastaan EM-karsintojen aluksi. Siirtyminen lyhyellä harjoittelulla totutusta ja luotetusta neljän puolustajan linjasta otti aikansa.
– Jos nyt vertaa siihen, kun käytimme sitä EM-karsinnoissa muutaman kerran ja nyt paljon enemmän, niin on ihan positiivista että se on kehittynyt. Nyt olemme saaneet paljon pelejä sillä Nations Leaguessa ja pelasimme talvella sillä. Olemme saaneet hiottua sitä taktiikkaa, Toivio totesi keskiviikon lehdistötilaisuudessa.
Toivion mukaan pitkä valmistautumisaika kisoihin antaa hyvät eväät hioa puolustuspelaaminen timantinkovaksi.
– Monet pelaavat kahden topparin taktiikalla seurajoukkueessa, joten on tärkeää että saamme hiottua sitä täällä. Mielestäni olemme menneet siinä tosi paljon eteenpäin ja olemme valmiita kisoissa isot maat sillä kaatamaan, itseluottamusta uhkuva Toivio
Huuhkajat viimeistelevät kisakuntoaan perjantaina kohtaamalla Olympiastadionilla Viron.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Teemu Pukki avasi maalitilinsä HJK:ssa
- Joel Pohjanpalo avasi maalitilinsä Palermossa
- Lukas Hradecky nollasi Bayern Münchenin
- Topi Keskinen Aberdeenin sankarina
- Ilmari Niskasen Exeter lähellä jymypaukkua FA Cupissa
- Benjamin Källmanille tusina täyteen
- Joel Pohjanpalon debyytti päättyi pettymykseen
- Oliver Antman vankisti asemaansa Hollannin liigan syöttöpörssin kärjessä
- Viljami Sinisalo debytoi Celticin maalilla
- Glen Kamara debytoi Saudi-Arabian liigassa
- Ilmari Niskasen Exeter lähellä jymypaukkua FA Cupissa
- Joel Pohjanpalo avasi maalitilinsä Palermossa
- Topi Keskinen Aberdeenin sankarina
- Teemu Pukki avasi maalitilinsä HJK:ssa
- Joel Pohjanpalon debyytti päättyi pettymykseen
- Oliver Antman vankisti asemaansa Hollannin liigan syöttöpörssin kärjessä
- Benjamin Källmanille tusina täyteen
- Glen Kamara debytoi Saudi-Arabian liigassa
- Viljami Sinisalo debytoi Celticin maalilla
- Pikkuhuuhkajille kova EM-karsintalohko